Skip to main content

Home/ Groups/ Jaaliaiheiset linkit
Jari Laru

Rantapohja > Rantsikka - 0 views

  •  
    un Mola-teamin pojat, Pekka Kurkela, Matias Liedes ja Kalle Lumila tuomaroivat järjestämissään Big air -skaboissa Jäälissä, arvioidaan hypyistä korkeus, temppu ja tyyli. Hyppyri rakennettiin traktorimiehen avustuksella, samoin kun hiukan lisää vauhtimäkeä jatkeeksi mäen harjalle. - Olemme erittäin tyytyväisiä näihin olosuhteisiin. Yllättävän hyvä mäki ja hyppyri saatiin aikaan, Matias Liedes kiittelee hyvin sujunutta yhteistyötä. Big air -lautailutapahtuma syntyi, kun nuorisosihteeri Anu Saukkonen kyseli nuorilta, mitä toimintaa Kiimingissä pitäisi nuorille järjestää. Pojat saivat tästä kimmokkeen ja alkoivat suunnitella Tarhanmäen tapahtumaa. Paljon yleisöä ensimmäisissä kisoissa Runsaan yleisön edessä esiintyi näissä Kiimingin ensimmäisissä Big air -kisoissa perjantaina kymmenkunta laskijaa, osa suksilla, osa laudalla. Yhteensattumien vuoksi paikalle ei saatu ihan niin paljon laskijoita, kuin järjestäjien toiveissa oli, mutta se ei tunnelmassa näkynyt. Lumilautasarjan ykköseksi laski Lari Paavola ja kakkoseksi Taneli Jolanki. Suksisarjan voitti Ilkka Pinola ja toiseksi tuli Henry Haataja. Kolmen jääliläisen kaveruksen perustama poikaporukka tunnetaan nimellä Mola. Porukkaan on ollut halukkaita tulijoita, mutta Pekka, Matias ja Kalle ovat halunneet pitää homman omanaan. Pojilla on kuitenkin Irc-galleriassa omat fanisivut ja Youtubessa on nähtävänä kesällä kuvattua pyöräilymateriaalia. - Kesällä Dirt-pyöräilemme, eli teemme hyppyjä ja temppuja pyörillä. Talvella lautailemme. Tämä on parasta ajankulua, mahottoman mukavaa hommaa, Pekka Kurkela kertoo.
Jari Laru

Jäälin ostoskeskusta punnerretaan viihtyisämmäksi - 0 views

  •  
    Ilkivaltaa ja häiriköintiä kokenutta Jäälin ostoskeskusta halutaan korjata viihtyisämmäksi ja turvallisemmaksi. Hiljakkoin Jäälin asukasyhdistys kokosi ostoskeskusalueen yrittäjät pohtimaan, miten yhdessä heidän kanssaan voitaisiin asiaa viedä eteenpäin. Aihe on alueen asukkaille tärkeä, sillä ostoskeskuksen alueella on jälleen havaittu ilkivaltaista käyttäytymistä ja jopa suoranaista häiriköintiä. Lisäksi alueen liikenteen todettiin noudattavan villin lännen mallia: pienten lasten ja varsinkin koululaisten kulkemisesta kannettiin huolta. Samoin alueen valaistukseen kaivattiin huomattavaa parannusta. - Päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen ja järjestettiin kunnan alueiden katselmointi yhdessä yhdyskuntainsinööri Mikko Ukkolan, asukasyhdistyksen edustajien sekä ostoskeskuksen yrittäjien kanssa, kertoo asukasyhdistyksen puheenjohtaja Jari Laru. Katselmoinnissa käytiin läpi kunnan omistuksessa olevan alueen valaistukseen ja liikenteen sujumiseen liittyviä seikkoja. Katselmointi oli tuloksekas, sillä kunta vaihdatti välittömästi sekä ostoskeskuksen pihan halkaisevalle kaavatielle että ostoskeskuksen risteykseen kunnolliset katuvalot. Lisäksi asukasyhdistys on tehnyt aloitteen alueen liikekiinteistöjen valaistuksen parantamisesta. - Alueen asukkaat ja yrittäjät toivovat nyt ostoskeskuksen omistajan ja isännöitsijän kiinnittävän huomiota liikekiinteistöjen ja parkkipaikkojen ulkovalaistukseen. Alueen turvallisuutta parantaisi merkittävästi myös tallentavan kameravalvonnan asentaminen alueelle, Laru ehdottaa Ostoskeskusalueen viihtyvyyden ja turvallisuuden parantaminen on osa Jäälin asukasyhdistyksen käynnistämää kyläsuunnitelmaprosessia yhteistyössä maakunnallisen Kipinää kylille -hankkeen kanssa. Kyläsuunnitelma on lyhyt yhteenveto kylän yhteisistä päämääristä. Se toimii pitkän tähtäimen suunnitelmana ja mielipiteen ilmaisuna kunnan ja hankerahoittajien suuntaan. Siinä tuodaan es
Jari Laru

Rantapohja > Uutiset - 0 views

  •  
    Rantapoja 14.9.2011 Tiistai-iltana oli kiiminkiläisten vuoro ottaa kantaa ja esittää mielipiteitä Uuden Oulun yleiskaavaan, jota aletaan laatia Kiimingin, Haukiputaan, Yli-Iin, Oulunsalon ja Oulun alueelle. Valtuustosaliin kokoontui liki kolmekymmentä asiasta kiinnostunutta. Tilaisuus alkoi Oulun kaupungin yleiskaavapäällikön Paula Paajasen esittelyllä kaavan etenemisen vaiheista ja aikatauluista. Kaavan valmistelussa halutaan tiivistä vuorovaikutusta alueen asukkaiden kanssa. Kiimingissä toivottiin, että mielipiteet otetaan todella myös huomioon. Taisto Haipus Tirinkylältä kiteytti monen kuntalaisen mielessä olevat aatokset kaavoituksesta: tuntuvat kimuranteilta ja hankalilta. On vaikea tietää, mitä ja milloin mitäkin tehdään. Monet kysymykset jäivätkin vaille vastausta, sillä yleiskaavoitus kuten koko Uuden Oulun rakentaminen on vielä alkuvaiheessa. Ärhäkästi kantaa Kuntalaisten osuus alkoi ärhäkästi Jäälin Asukasyhdistyksen Jari Larun kannanottolla Jäälin läheisyyteen Alakyläntien varteen suunnitteilla olevasta Punaisenladonkankaan jätteenkäsittelylaitoksesta. Jätteenkäsittelyalueen sisältävän osayleiskaavan ottamista osaksi yleiskaavaprosessia vastustetaan jyrkästi. Alue sijaitsee Haukiputaan kunnan alueella. - Me jääliläiset ja kiiminkiläiset emme tule hyväksymään tätä, sanoi Laru. Hankkeen sijainti jääliläisten takapihalle ei noudata Uuden Oulun arvoja. On ruma temppu tuoda lietteet haisemaan Jääliin. Laru myönsi, että Kiimingissä "nukuttiin" kun hanke laitettiin jalalle, mutta ei nukuta enää. Lisäksi kiiminkiläisiä puhutti muun muassa Jäälin-Välikylän kaavoitus ja liikennejärjestelyt sekä Jäälinjärven kunto. Sivukyliä toivotaa kehitettävän ja rakentamisen toivotaan kirkonkylän ja Jäälin lisäksi suuntautuvan myös sivukylille, minne halutaan myös rakennuslupia. Ideapark-haavetta ei ole myöskään vielä haudattu. Auli Haapala
Jari Laru

Korvenkylän itäosa kaavoitetaan | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Oulun Korvenkylän itäosan asemakaavoitus sekä liikenteen, katujen, ympäristön ja kunnallistekniikan yleissuunnittelu alkaa. Oulun tekninen lautakunta merkitsi tiistaina tiedoksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Kuusamontien itäpuoli osoitetaan pääosin asuinalueeksi. Nykyistä asukasmäärää kuitenkin lisätään hitaasti, sillä palveluja ei ole luvassa ennen vuotta 2020. Koulut ja päiväkodit löytyvät Hönttämäestä ja Heikinharjusta. Alueelle rakennetaan laadittavan kaavan mukainen vesihuoltoverkosto. Liikenteessä huomioidaan Kuusamontien tarpeet, mutta Korvenkylään luvataan myös sujuva kevyen liikenteen verkko. Talvikankaalta Jääliin vedetään uusi ulkoilureitti. Kalimenojan ja Jäälinojan rannoille jätetään vihervyöhykkeet. "
Jari Laru

Joko juna jätti Kiimingin ja kumppanit? | Muuten | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Monet Oulun seudun kunnanisät ja -äidit ovat olleet huolissaan, kun suuri ja pelottava Oulun kaupunki on halunnut rohmuta kunnat syövereihinsä. Kuntalaiset saavat puolestaan olla huolissaan siitä, huoliiko Oulu kuntia enää mukaansa. Jättikö juna jo? Jos niin on käynyt, asiat ovat huonosti meidän Oulun ympäristössä asuvien kannalta. Elo itsenäisyytensä puolesta kamppailleessa kituvassa kuntapahasessa ei ole herkkua palveluiden kannalta, vaikka nimenomaan palveluista kuntaliitoskriittiset kommentoijat ovat olleet ensimmäiseksi huolissaan. Kansalaiset vastaan harvalukuinen joukko päättäjiä - kumpi on tärkeämpi? Kumman sana painaa enemmän? Edellinen on tärkeämpi mutta jälkimmäiset saavat päättää edellisten tulevaisuudesta. Limingan kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Tornberg ja Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuija Pohjola ovat esittäneet neuvoa antavan kansaäänestyksen järjestämistä Oulun seudun yhdestä kunnasta. Ajatus on erittäin hyvä ja kannatettava. Haluaako Oulu sulauttaa itseensä rahattomia ja vauhdikkaasti sellaisiksi muuttuvia naapureitaan? Sitä sietää nyt kysyä. Esimerkiksi Kiiminki olisi voinut toimia paremmin seudullisessa yhteistyössä ja rakentaa uuden paloaseman Välikylään, jotta asema olisi palvellut myös kuntarajan toisella puolella olevia asukkaita. Kiimingin toiseen, kovasti kasvavaan keskustaan, Jääliin, Välikylästä olisi paljon lyhyempi matka kuin kirkonkylältä. Kiimingillä ei ollut siihen rahaa eikä halua, vaan Oulu rakentaa nyt paloaseman Ruskoon parin kilometrin päähän Välikylään suunnitellun aseman paikasta. Tämä on tuskin ainoa esimerkki siitä, miten kuntarajat ja kunnallinen itsekkyys haittaavat alueen yhteistyötä, vaikka kuntayhteistyön Oulun seudulla on sanottu olevan parhaasta päästä. Yhdessä Oulun seudun kaupungissa paloasemien ynnä muiden paikat ratkottaisiin sen mukaan, missä asuu ihmisiä, joille tuotetaan palveluja. Sellainen taitaa omiin n
Jari Laru

Rohkea kirkko uskaltaa mokata | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Mikko Salmea pyydetään ottamaan pora käteensä. Onhan mies vasta muuttanut omakotitaloon järvenrannalle Jääliin ja varmasti jokunen taulu on vielä asentamatta. Pora viihtyy eläväisen pastorin käsissä porana vain hetken. "I´m Bond, James Bond", Salmi poseeraa pyytämättä. Kirkon töistä sekä myös viihde- ja media-alalta tuttu poppipappi, piispan poika, rakastaa ilmiselvästi heittäytymistä. Voi heittäytyä radiotoimittajaksi, välillä tekemään virsikaraokea tai niinkuin nyt, asumaan perheineen Oulun seudulle. Heittäytyminen vie aina johonkin uuteen, ja siihen Salmi on valmis. Sitä hän odottaa myös kirkolta. "Kirkon pitää olla niin rohkea, että se uskaltaa mokatakin", hän saarnaa. "Vaikka Helsingin Usko, toivo, rakkaus -kampanjan viesti ei mennyt aivan perille - ironia muuten on tosi vaikea laji kirkon piirissä - ainakin yritettiin jotain ja saatiin keskustelua aikaan!" Kyseinen kampanja oli se, jossa neuvottiin, että "Ole uskis omalla tyylilläsi". Mikko Salmen puoliso Anna on Oulun kansainvälisessä koulussa opettajana ja Mikko koti-isänä kevään ajan Kerttua, 4, ja Ville-Veikkoa, 1, hoitamassa. Hänellä on viritteillä monia työkuvioita Oulun seudulla. Lisäksi syksyllä on tulossa kirja ja jossakin vaiheessa pukkaa myös uutta levyä. "Uskomatonta, kuinka paljon aikaa ulos lähteminen vie lasten kanssa", mies päivittelee kesken kaiken ja virnistää: "Olen onneksi tajunnut sen, että jos äiti menee arkena lasten kanssa ravintolaan syömään, sitä saatetaan pitää laiskana, mutta jos isä menee, se on söpöä." Perheen Jääliin muuttoa vauhditti moni asia. Vähäinen ei ole se seikka, että Helsingin kolmion hinnalla saa pohjoisesta uudehkon omakotitalon. Myös isovanhemmat lähes naapurissa ovat arvokas asia. "Jollekin voi olla ongelma, että olen piispan poika, mutta minulle, tai isällekään, se ei sitä ole", Mikko hymähtää. Hän ei tietenkään hyväksy kaksinaismoralismia, jota pohjoisessa papeilta
Jari Laru

Superiltapäivä juhlisti jätti-investoinnit | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Oulun superviikonloppua edeltävä Kiimingin torstai oli toivoa täynnä, kun koulun peruskiven muurausta ja päiväkodin avajaisia juhlittiin Kiimingissä samana päivänä. Kunnan historian suurin rakennustyö, Jäälin Laivakankaan koulu lupaa helpotusta ainakin hetkeksi kasvavan kunnan pullisteleville kouluille. Jääliläisten ja välikyläläisten yläastelaisten ei tarvitse enää ensi lukuvuoden jälkeen matkustaa kampsuineen vastavirtaan kirkonkylälle. Honkimaan päiväkoti taas lyhentää päivähoitopaikkajonoja. "Kiimingissä on jatkossa kaksi järkevän kokoista yläastetta, vaikkakin molemmat ovat yhä noin 500 oppilaan suurkouluja. Mutta ilman Laivakangasta yläasteesta tulisi mammuttikoulu", Kiimingin sivistystoimenjohtaja Markku Väisänen sanoo. Nyt kirkonkylällä pänttää oppia päähänsä ahtaissa tiloissa 600 koululaista. Kun uusi koulu valmistuu, jää Jääliin edelleen alakoulu, mutta kaikki alueen viitos- ja kuutosluokkalaiset menevät Laivankankaan kouluun. Sen sijaan paljon arvostelua aiheuttanut kaikkien viitos-kuutosluokkalaisten kuljetus kirkonkylälle ja Laivakankaalle on ainakin toistaiseksi jäissä valtuuston päätöksen mukaisesti. Tämän vuoden alusta ovensa avanneen Honkimaan päiväkodin viralliset avajaiset oli sopivasti tällätty Kiimingin supertorstaille. Lähes uunituoreessa päiväkodissa on vuorokauden ympäri auki oleva vuorohoitopaikka, johon sopii kerrallaan 12 lasta. Lisäksi päiväkodista löytyy ostosopimukseen perustuva yksityinen päiväkoti, jossa on 70 lasta. Mikään viisastenkivi Kiimingin päivähoitopulaan uusi päiväkoti ei ole. Uudet tilat lisäävät vain vajaalla kymmenellä prosentilla kunnan päivähoitopaikkoja. Päiväkodinjohtaja Rauni Karjalainen pitää tärkeänä, että vuorohoito on keskitetty. "Nyt lasten satunnaista hoitoa voidaan kehittää. Siinä on ensisijaisen tärkeää vanhempien ja päivähoidon henkilökunnan yhteistyö", hän sanoo. Alue- ja kuntaministeri Hanne
Jari Laru

Tahto vie pitkälle | Urheilu-uutiset | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Nuori 15-vuotias. Jussi Jokista haastateltiin ja kuvattiin jo silloin, kun hän pelasi Kärppien C-junioreissa 1998. Kalajoella elettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa kovassa kiekkohuumassa. Pienen pitäjän joukkue oli noussut 1. divisioonaan ja Junkkareiden paidassa kiekkoa liikutteli joukko taiturimaisia slovakkipelaajia ja suomalaisia kiekkolegendoja: Kari Jalonen, Tapio Levo ja Tony Arima... Kovinta huumaa kesti syksystä 1991 kevääseen 1995, kun Junkkarit pelasi valtakunnan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Parhaimmillaan Junkkarit sijoittui sarjassa viidenneksi. Alkavalla kaudella Junkkarien työn jatkaja Junkkarit Hockey Team kiekkoilee 2. divisioonassa, mutta kymmenen vuoden takaisen huuman hedelmät ovat yhä näkyvissä. Kiekkokuumeen ja uuden jäähallin ihmeellisessä maailmassa varttui poikalauma, jonka jäsenet olivat iältään hieman alle kymmenvuotiaita. Yksi heistä on Jussi Jokinen, joka asui vain noin 300 metrin päässä hallista. Jokinen on ensimmäinen Keski-Pohjanmaalta NHL-kaukaloihin ponnistanut pelaaja. Ensi talvena hän pelaa maineikkaan Dallas Starsin miehistössä. Jokinen kuului Junkkareissa valmennusryhmään, jota veti valtavan suosion Kalajoella saavuttanut Jan Jasko. Poikia oli kymmeniä ja eräs heistä muistelee, että Jaskon valmentamista ikäluokista 1982- ja 1983-syntyneet eivät hävinnet sarjakaudella otteluakaan. Tasapelejä tuli sentään yksi. Jokinen oli tuolloin yksi joukkueen kantavia voimia. Kova tekijä myös yleisurheilussa 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä Kalajoella oli nuorille paljon esikuvia. Jaskon, Jalosen ja kumppanien lisäksi Junkkarien oma poika Antti Haapakoski oli juuri nousemassa huipulle voittaen nuorten EM- ja MM- kultaa pika-aidoissa. Tämä takasi myös yleisurheilun kiinnostavuuden. Myös Jokinen oli kahden lajin koukussa. Hän kuului yleisurheilussakin piirin ikäkausihuippuihin ja pitää edelleen hallussaan P12 ja P13-sarjojen 60 metrin aitojen piirinennätystulo
Jari Laru

Koululaisilta loppuvat tilat | Kotimaa | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Koululaisilta loppuvat tilat Oulunsalon Pitkäkankaan koulun 5B-luokka majailee kotitalousluokassa. Oppilaat piirsivät kuvaamataidon tunnilla kuvan koulustaan. Oulunsalon Pitkäkankaan koulun 5B-luokka majailee kotitalousluokassa. Oppilaat piirsivät kuvaamataidon tunnilla kuvan koulustaan. Tapio Maikkola Tapio Maikkola Oulunsalon Pitkäkankaan koulun 5B-luokka majailee kotitalousluokassa. Oppilaat piirsivät kuvaamataidon tunnilla kuvan koulustaan. Oulun seudun koulut eivät enää pysty laajenemaan asukasluvun kasvun mukana. Vanhempien kärsivällisyys alkaa loppua esimerkiksi Oulunsalon Pitkäkankaalla, jossa opetusryhmiä joudutaan suurentamaan yli suositusten ensi syksynä. "Nykyinen järjestelmä ei ehkä pysty vastaamaan kasvukeskusten tarpeita", myöntää koulutoimentarkastaja Jukka-Pekka Kiviojakin. Keskiviikkoiltana vanhemmat tivasivat Pitkäkankaan koululla Oulunsalon sivistysjohtajalta Markku Seppäseltä lisää tilaa lapsille. Tilapäiset tilat varastoissa tai väestösuojissa ovat tuttuja myös Oulussa, Haukiputaalla, Kiimingissä, Kempeleessä ja Suomen nopeimmin kasvavassa mannerkunnassa Limingassa. Kasvaviin kuntiin haetaan jälleen rahaa jopa uusille kouluille. Yhteensä Oulun läänin koulut ovat tehneet esityksiä uusista ja paremmista opetustiloista 139 miljoonalla eurolla vuosille 2004-07. Tässä luvussa ovat vasta peruskoulut ja lukiot. Koulutoimentarkastaja lupaa vain, että kesäkuussa julkaistavassa listassa lääninhallitus esittää opetusministeriölle hankkeita 44 miljoonan euron edestä. "Aika lohduttomia lukuja suhteessa rahaan, jota voidaan jakaa", Jukka-Pekka Kiviojakin päivittelee. Väkiluku kasvaa 20 prosentilla Paineet eivät hellitä vuosiin. Ehkä pahenevat. Jo toissalukuvuodelle Oulunsalon, Kempeleen ja Haukiputaan ala-asteiden oppilasmäärät lisääntyivät neljällä prosentilla. Limingassa jopa yhdeksällä prosentilla. Tilastokeskus ennustaa Kempeleen, Kiimingin ja Oulunsalon väestön lisääntyvä
Jari Laru

Kiiminkiin uusia nopeusrajoituksia ja pyöräteitä | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Oulu Kiiminki hidastaa nopeuksia, poistaa väyliltä kolmiollisia risteyksiä ja rakentaa uusia pyöräteitä liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Kuntalaiskyselyn pohjalta tehty liikenneturvallisuussuunnitelma paljastaa, että turvallisia ratkaisuja tarvitaan erityisesti koulujen ympäristöön. Tiistaina julkaistun Kiimingin liikenneturvallisuussuunnitelman ovat laatineet kunta ja Oulun tiepiiri yhteistyössä. Ennen kuin suunnitelma menee täytäntöön, se käsitellään teknisessä lautakunnassa, kunnanhallituksessa ja valtuustossa. Todennäköisesti jo tänä kesänä aletaan rakentaa uutta pyörätietä Ylikiimingintielle Kiimingin kirkonkylältä Koiteliin päin. Myös kirkonkylään ja Jääliin suunnitellaan lisää kevyen liikenteen väyliä. Lähivuosien tärkeimmiksi hankkeiksi suunnitelmassa on mainittu lisäksi liikennevalojen asentaminen Ouluntien, Jäälintien ja Laivakankaantien liittymiin. Haukiputaantien ja Kuivasjärventien liittymään Alakylässä on suunnitteilla saarekkeet, ja Alakylässä sekä Jäälissä on tarkoitus lisätä tievalaistusta. Kiimingin yhdyskuntajohtaja Risto Sarkkinen sanoo, että edellä mainittuja hankkeita ei voida toteuttaa vuodessa tai kahdessa, vaan ne tehdään ajan kuluessa sitä mukaa, kun kunnan budjettivarat antavat myöten. Nopeusrajoituksia suunnitelma esittää alennettavaksi useilla alueilla. Kuusamontiellä on tarkoitus pidentää 60 kilometrin rajoitusta Kirkonkylää lähestyttäessä. Useilla taajamaosuuksilla rajoitusta lasketaan 40:stä 30:een kilometriin tunnissa. Nykyisiä 60:n rajoituksia tullaan muuttamaan 50:een. Taajama-alueiden nopeuksia pyritään vähentämään myös poistamalla risteyksistä kolmioita koulujen lähistöllä. Etuajo-oikeutta tultaneen muuttamaan muun muassa Jäälissä kouluihin johtavilla väylillä. Suunnitelma esittää tieverkon täydentämistä, uusia linja-autopysäkkijärjestelyjä, liittymien parantamista, kevyen liikenteen alikulkukäytäviä ja katujen p
Jari Laru

Jääli saa uuden päiväkodin | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Kiimingin ensi vuoden käyttömenot kasvavat seitsemän prosenttia. Vaikka se ylittää selvästi inflaation, ei kunnanjohtaja Eino Iisakka pidä talousarvioesitystä löysänä. "Kun patoutuneet paineet palveluissa ja jatkuvasti kasvava väkiluku otetaan huomioon, talousarvioesitys on tiukahko." Hallintokuntien esityksiä on pitänyt karsia runsaasti. Kireys on luonnehtinut Kiimingin talousarviota jo aikaisempina vuosina. "Menemme hitaasti eteenpäin", sanoo kunnanjohtaja. Kiimingin kunnanhallitus hyväksyi valtuustolle menevän talousarvioesityksen maanantaina. Ainoa suuri talonrakennusinvestointi on Laivakankaan päiväkoti, johon ei ole saatu valtionapupäätöstä. Jos apuja ei saada, on talousarviossa varauduttu rakentamaan se kokonaan kunnan kustannuksella. Jatkossa kolkuttelevat kuntaa isot kouluinvestoinnit, kuten yläasteen muutostyöt vuodelle 2004 ja Jäälin uusi koulu vuodelle 2006. Myös kuntalaisia paljon puhuttaneet liikuntatilat saavat vielä odottaa vuoroaan. Sen rakentamiseen palataan kunnanjohtajan mukaan ensi vuonna. Ensi vuonna kunta rakentaa yrityspuiston kunnallistekniikkaa. Kun tiet, vesijohdot ja viemärit on rakennettu, alkaa kunta markkinoida yritystontteja, jotta kunnan työpaikkaomavaraisuus kasvaisi. Yritysmarkkinointiin ei ole määrärahaa, vaan se hoidetaan elinkeinojen normaaleista määrärahoista. Kunnan yritystilojen rakentamiseen ei ole myöskään määrärahaa, vaan siihen palataan tapauksittain, jos tarvetta ilmaantuu. Ensi vuonna kunta siisti ympäristöä ja parantaa muutenkin taajamakuvaa. Kiiminki liittyy vuonna 2003 viimeisenä Oulun ympäristökuntana myös kaupungin jätehuoltoon.
Jari Laru

Kiiminki riisuutuu risukoista | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "KIIMINKI Kiimingin taajama-alueen ruokotonta yleisilmettä siistitään hoidetumman näköiseksi. Kunnan keskusta on tarkoituksena karsia risukoista, jotta asukkaat viihtyisivät paremmin ja ohikulkijat huomaisivat taajaman tarjoamat palvelut Kuusamontielle. "Toimenpiteiden taustalla on maiseman- ja metsänhoidolliset syyt", maaseutuasiamies Ensio Tirkkonen kertoo. Meneillään olevan ensimmäisen vaiheen hoitotöissä siistitään valtatie 20:n eli Kuusamontien risteykset ja siltaväylät Haukiputaantien paikkeelta Yli-Iintien risteykseen. Valtatien risteysalueet riisutaan kokonaan puista, jotta liikenteen kannalta tärkeä näkyvyys paranisi. Lisäksi risteysten maisemallisuutta kohennetaan. Idea kunnan kaava-alueilla tehtäviin toimenpiteisiin lähti maaseutulautakunnasta, ja kunta antoi asiasta toimeksiannon metsänhoitoyhdistykselle. "Meillä on resurssit hoitaa kaikki työvaiheet", sanoo metsätalousinsinööri Timo Mikkola metsänhoitoyhdistyksestä. Hän pitää perkaustehtävää myös Kiimingin imagon kohottamisena. "Kunnan julkisivu saadaan näin hoidettua." Kustannukset kuriin puunmyynnillä Tirkkonen kertoo, että kiiminkiläisiltä on tullut "julkisivutalkoista" pääasiassa myönteistä palautetta. Parhaillaan Kiimingin metsänhoitoyhdistykselle työskentelee puolenkymmentä yrittäjämetsuria, jotka ennakkoraivaavat alikasvosta ja tekevät taimikonhoitotöitä kirkonkylän tienoilla. Kirkonkylän jo hoidetun liittymän paikkeelta siirrytään nyt Kiiminkijoen rantamaisemia kohti. Varsinaiset hakkuutyöt ja ainespuun talteenotto toteutetaan monitoimikoneella, viidenkymmenen motin päivävauhtia. Kuusamontien varteen onkin kerätty parrunaiheita, massapuuta ja muutamia jykevämpiä tukkeja. "Näyttää, että motolla saa aikaiseksi hyvää jälkeä", Tirkkonen kehuu. Taloudellisesti hyödynnettävää ainespuuta toimitetaan sahoille, parrunaiheet veistolaitokselle ja massapuu paperitehtaille. Talteen kerätty energiapuu ajetaan kunnan haket
Jari Laru

Koulut sinnittelevät Kiimingin kasvussa | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Koulut sinnittelevät Kiimingin kasvussa Tyytyväinen. Alue- ja kunta-ministeri Martti Korhonen kiitteli Kiiminkiä kunnan panostuksesta uusiin koulutiloihin. Tyytyväinen. Alue- ja kunta-ministeri Martti Korhonen kiitteli Kiiminkiä kunnan panostuksesta uusiin koulutiloihin. Kaleva / arkisto Kaleva / arkisto Tyytyväinen. Alue- ja kunta-ministeri Martti Korhonen kiitteli Kiiminkiä kunnan panostuksesta uusiin koulutiloihin. Kiiminki Ylikylän koululla vihittiin maanantaina käyttöön yhteensä 450 neliömetrin laajennusosa. Sen suojissa on uusi liikuntasali sosiaalitiloineen ja kaksi uutta luokkatilaa. Mutta tuskin on miljoona euroa maksanut laajennus valmistunut, kun Kiimingissä jo kerätään puhtia toisten koulujen laajentamiseksi. Mittavien investointien takana on kunnan väestömäärän kasvu. "Tilat käyvät vähiksi", sivistystoimenjohtaja Markku Väisänen kiteyttää. Ylikylä on hyvä esimerkki Kiimingin muuttovirrasta. Kylän kouluun on tänä vuonna tullut jo kymmenen oppilasta lisää. "Se on ollut yli kymmenen prosentin kasvu ", rehtori Pasi Mäkikyrö tarkentaa. Ylikylän koulun nykyisistä 80 oppilaasta moni on muuttanut kylälle Oulusta. Toisaalta joukossa on myös paluumuuttajien lapsia, niin Ruotsista kuin muualta Suomesta Ylikylään palanneita, Mäkikyrö kertoo. Jos Kiimingin kunnan laatima väestöennuste pitää kutinsa, muuttovirta Ylikylään heikkenee, mutta ei lopu. Vuonna 2008 Ylikylän koulua käy arvion mukaan 99 lasta. Ylikylän koulu juhli uusien tilojen vihkiäisissä myös 50 vuoden täyttymistä. Kylän henki on aina ollut koulumyönteinen, juhlassa todettiin. Kiiminki on toiminut määrätietoisesti kehittäessään Ylikylän koulua, alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen kiitteli vihkiäisissä. "Merkille pantavaa kunnan roolissa on, että se satsasi uusiin koulutiloihin ilman valtionapua reilu miljoona euroa tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta." Korhonen lisäsi, että kunnalla on edessään uusia haast
Jari Laru

Jääliin oma mönkijäpuisto | Kotimaa | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Työkseen Oulun kaupungin virkistysalueiden käyttöä valvova Seppo Nykänen aloitti oman mönkijäharrastuksen jo kahdeksankymmentäluvulla, jolloin mönkijät olivat vielä kolmirenkaisia. Nykänen kertoo, että harrastajien iloksi Jääliin on rakenteilla mönkijäpuisto, johon tulee erilaisia ratoja ja reittejä. Puisto valmistuu näillä näkymin kevään aikana. Mönkijäharrastajille löytyy myös muita luvallisia ajopaikkoja. Yksi on Iinatin moottoriurheilukeskuksessa. Annalankankaalla on sorakuoppa, jonne maanomistaja on antanut luvan ajella. Nykänen on Oulussa pari vuotta toimineen Mönkijät ry:n puheenjohtaja. Yhdistyksellä on jäseniä nelisenkymmentä ja mukana toiminnassa on noin 80 mönkijäharrastajaa. "Olemme järjestäneet muun muassa yhteisiä ajotapahtumia. Mönkijöissä on sekä nelivetoista että kaksivetoisia malleja. Kaksivetoiset on tarkoitettu pelkkään ajokäyttöön, mutta nelivetoisia käytetään paljon myös työkoneina. "Mönkijällä voi tehdä lumitöitä, kun hankkii puskulevyn. Sillä on myös helppo tuoda metsästä puutavaraa. Kaupungissa käydessä se on helppo parkkeeratakin", Nykänen vinkkaa. Mönkijät ry Oulun osasto on lähtenyt mukaan myös Vapepan eli vapaaehtoiseen pelastuspalveluun. "Meillä on paljon harrastajia, jotka tuntevat hyvin Oulun maastot. Lisäksi halusimme näyttää, että näille vehkeille riittää myös hyötykäyttöä ", Nykänen sanoo. "
Jari Laru

Rakkaus sekoittaa pään | Forum24.fi - 0 views

  •  
    "Teatteriryhmä Lakat esittää tragikomediaa Liian paksu perhoseksi Jäälin majan rannassa. Ensi-ilta on huomenna keskiviikkona kello 19. Kyseessä ei ole se perinteisin versio Sisko Istanmäen teoksesta, vaan teatteriryhmä on tarttunut Aila Lavasteen dramatisointiin. Siinä näyttäytyy koko elämän kirjo. - Sovituksessa saa tilaa esimerkiksi Kaisun kuollut kaksoissisko Maaria, näytelmän toinen ohjaaja Leena Tiainen kertoo. Tarja Kannus-Kivelä on hänen ohjaajaparinsa. Vahva Kaisu lähtee pakoon muistojaan ja pestautuu kauppa-apulaiseksi Jäälinojalle. Huonosti hoidettua kyläkauppaa isännöi hintelä Erni. Kaikkien yllätykseksi Kaisun ja Ernin välille syttyy rakkaus. Onnea varjostavat miehen suhde äitiinsä ja siskoonsa. Suhdetta koettelevat myös kipeät muistot ja traagiset tapahtumat. Näytelmän pääparia esittävät Jaana Vahtola ja Matti Harju. - Tunnelmaa keventää 60-luvun musiikki, jota esityksessä on paljon, Tiainen jatkaa."
Jari Laru

Titanic-laivasta kopio Kiimingin Ideaparkkiin | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Liikemies Toivo Sukari aikoo rakennuttaa suunnitteilla olevan Ideaparkin kylkeen yksi yhteen -kopion uponneesta Titanic-laivasta. Laivan kopion kustannusarvio olisi noin 30 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo tiistaina ilmestynyt Forum24 -lehti. "Se lisäisi entisestään Kiimingin Ideaparkin matkailullista vetovoimaa", perustelee Toivo Sukari lehdessä hurjia suunnitelmiaan. Sukari uskoo Titanic-kopion vetävän matkailijoita eri puolilta maailmaa laivan tunnettavuuden vuoksi. Hänen mukaansa laivan kopion rakentaminen voisi lähteä liikkeellä heti alkuvaiheessa. Titanic upposi Pohjois-Atlantilla vuonna 1912, laivan mukana hukkui noin 1 500 matkustajaa. Titanic-laivan suurin pituus oli 267,8, leveys 28,9 ja suurin syväys 10,5 metriä. Kaavakiemurat viivästyttävät aloittamista Toivo Sukari arvelee, että Kiimingin Ideaparkin rakentaminen alkaa 2-3 kuukauden kuluttua. Esteenä ovat vielä keskeneräiset kaava-asiat. Sukari kertoo varautuneensa siihen, että kaava-asiat mahdollisine valituksineen viivästyttävät rakentamisen aloituskohtaa vielä vuodella. "Se vielä menettilisi, mutta kahden vuoden viivästys olisi jo huono vaihtoehto", pohtii Toivo Sukari Forum24 -lehdessä. Ideaparkin rakentaminen kestää noin 2,5 vuotta."
Jari Laru

Punaposkia pohjoisesta | Forum24.fi - 0 views

  •  
    Poika nostaa täydet marjakopat mönkijän kyytiin. Hän on Alex Siira, 9, mansikoiden keskellä Jäälissä varttunut reipas miehenalku. Elina Siira, 22, ottaa kopat veljeltään hallissa. Hän vastaa laaduntarkkailusta eli on valvontaketjun viimeinen lenkki. Laatikoihin ropisevat vain parhaat punaposket. - Elinakin on ollut mukana pikkutytöstä. Kasvanut tuossa hallin lattialla, naureskelee isä, mansikanviljelijä Tapani Siira. Hänen marjatilallaan käy kuhina. Samaan aikaan valtakunnan lehdet repivät, että mansikka-aika on ohi. - Ei pidä paikkansa! Me poimimme mansikkaa pitkälle elokuulle, Siira lupaa. Nyt nautitaan sadosta, jota antavat kesäkuun istutukset. Suurin osa alkaa olla poimintavalmista, mutta raakileita, jopa kukkia, näkyy paljon. - Nyt kypsyy kiinteä ja makea Polka, joka meilläkin on päälajike. Siiran tämän kesän istutuksia ovat myös Polkan tyyppinen mutta kookkaampi Sonata sekä iso ja mehukas Honeoye. Mansikkaa Siiralla on noin viisi peltohehtaaria, josta kaksi uutta. - Tässä nämä ovat näköetäisyydellä, isäntä esittelee. Parempi kuin etelän vetelä Pohjoisen mansikka on laadukas. - Etelän mansikka jää tasoltaan sen alapuolelle, Siira uskoo. Etelä-Suomessa tuotetaan mansikkaa valtaisat määrät. Pohjoisen viljelijät kutsuvatkin etelän marjaa bulkkituotteeksi. Makeimmat mansikat saadaan lämpiminä ja aurinkoisina kesinä. Sadekesinä mansikatkin ovat vetisiä, mutta Pohjolan valkeat yöt lisäävät marjojen sokeripitoisuutta. - Viileys puolestaan vaikuttaa niin, että marja kypsyy pitempään. Myös siksi pohjoisen mansikka maistuu niin hyvältä. Lisäksi kasvupaikan maalaji, rakenne ja kosteus antavat oman säväyksensä makuun. Osataanko täällä arvostaa paikallista mansikkaa? - Yhä enemmän. Tajutaan myös lyhyen kuljetusmatkan ja -ajan päälle. - Onneksi meitä on täällä useita viljelijöitä. Yksin ei tulisi mitään, Siira puntaroi. Hyvän sadon salaisuus Elina-tytär keskeyttÃ
Jari Laru

Kolari aiheutti liikennesuman Kiimingissä | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kolari aiheutti liikennesuman Kiimingissä Kuorma-auto ja henkilöauto tömäsivät tiellä numero 20 Kiimingissä varhain maanantaiaamuna. Onnettomuus aiheutti suuren ruuhkan työmatkaliikenteessä. Onnettomuus tapahtui Kukkivan Kunnaan -vihermyymälän kohdalla. Kuorma-auton ja henkilöauton törmäyksessä loukkaantui lievästi yksi ihminen. Kiimingistä Ouluun matkannut henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulleen kuorma-auton oikeaan kylkeen. Henkilöauto sinkoutui törmäyksen voimasta tien oikealle puolen ojaan. Tie suljettiin liikenteellä onnettomuuspaikan raivauksen ajaksi. Liikenne ruuhkautui paikalla ajoittain erittäin pahoin. Poliisi ohjasi liikenteen Välikylän kautta. Raivaus on kuitenkin nyt ohi ja liikenne Kuusamontiellä kulkee normaalisti. Ruuhka vielä paheni, kun kiertotiellä linja-auto ajoi ojaan. Ruuhkan vuoksi myös Jäälissä syntyi viiden auton ketjukolari Laivakankaan risteyksessä. Tuossa onnettomuudessa ei kukaan loukkaantunut."
Jari Laru

Siivous saattelee jäätelökioskin talvilevolle | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Lasse Seppälä puhdistaa graffitia jäätelökioskista. Sotku pitää pyyhkiä graffitiliinalla ja liinan kemikaalit vielä huuhdella painepesurilla. Tämä koppi vietti kesän Jäälissä."
Jari Laru

Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Jäälin valoristeyksiin asennetaan syksyn aikana automaattiset valvontakamerat, jotka valvovat paitsi ylinopeutta myös punaisia päin ajamista. Liikenneturvallisuusinsinööri Heino Heikkinen Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksesta vahvistaa, että kamerat saadaan käyttöön syksyn myötä, kun kaikki kameroiden vaatimat asennustyöt valmistuvat ja automaattisesta valvonnasta kertovat taulut saadaan paikoilleen. Sen jälkeen itse valvonta siirtyy poliisille. Valvontakamerat ovat tiettävästi ensimmäiset Pohjois-Suomessa, jotka valvovat punaisia päin ajamista. Heikkisen mukaan sijoituksen taustalla on se, että eteenkin Jäälin kaupungin puoleisessa risteyksessä ajetaan usein ja ronskisti päin punaisia. Heikkinen huomauttaa, että tolpat valvovat myös ylinopeuksia, eli kamera saattaa välähtää myös vihreillä, jos vauhtia tolpan ohituksessa on liikaa. Vastaava valvontamenettely on tulossa myös Raaheen 8/88 -teiden risteykseen."
1 - 20 of 99 Next › Last »
Showing 20 items per page