Skip to main content

Home/ Groups/ Jaaliaiheiset linkit
Jari Laru

Taskilan hajut muuttivat Jääliin | Oulu | Kaleva.fi - 1 views

  •  
    Taskilan hajut muuttivat Jääliin Taskilan hajuhaitat ovat siirtyneet Jääliin. Hieman helpotusta Taskilan asukkaille toi uusi lietettä möyhivä aumauskone kesällä 2008. Jätevesilietteen kompostointi siirtyi Oulun Taskilasta itään, ja samalla siirtyivät hajuhaitat ja niistä tehdyt valitukset. Haju häiritsee nyt etenkin Jäälissä, sillä kompostin aumausalue sijaitsee Vittakankaalla, Haukiputaan ja Kiimingin rajalla. "Ensimmäisellä kerralla haju oli erittäin voimakas", muistelee viime kesää Jäälissä asuva Arto Aalto. Aallon mukaan hajuja aistii, kun tuuli käy Vittakankaan suunnalta. Aalto valitti hajuhaitoista Oulun Vedelle, eikä hän ole ainoa asiasta yhteyttä ottanut jääliläinen. "Viisi valitusta on tullut, se ei ole paljon", laskee Oulun veden johtaja Jouni Lähdemäki. "Kun juuri kesällä saimme valitusten jälkeen tämän nykyisen menetelmän käyttöön, sen käyntiin saaminen ja seuranta ovat vieneet tämän kesän." Yhteismädättämö harkinnassa Ympäristölupa kompostoinnille Vittakankaalla on voimassa vuoden 2012 elokuuhun saakka. "Vuoden 2011 puolella joutuu Viherrengas uusimaan luvan. Kemira vastaa kemikaloinnista ja hajuttomuuden aikaansaamisesta ja kenttätoiminnasta Viherrengas Järvenpää", Lähdemäki lisää. Kompostiaumojen hajuhaittojen vähentämiseksi on kokeiltu muun muassa aumojen lämpötilan rajoittamista, hajunpoistokemikaaleja ja kompostin kääntelyyn suunniteltua aumankääntelykonetta. Vuosi sitten liikelaitosten lautakunnassa oli esillä myös mädättämön eli biokaasutuslaitoksen suunnittelu. Lähdemäen mukaan mädättämö on edelleen varteenotettava vaihtoehto. "Tämä liittyy laajempaan kuvioon, jossa tutkimme Oulun Jätehuollon kanssa mahdollisuutta yhteismädättämöön", Lähdemäki kertoo. Mädättämössä käsiteltäisiin jätevesilietteen lisäksi biojäte. Selvitystyötä ei ole vielä aloitettu. "Mitään erityistä kiirettä emme näe mäd
Jari Laru

Päiväkodin harjannostajaiset Jäälissä | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Päiväkodin harjannostajaiset Jäälissä Laivakankaan päiväkodin harjannostajaisia vietetään perjantaina Jäälissä. Päiväkodista tulee neljäosastoinen ja 63-paikkainen. Rakennuksen kerrosala on 1156,0 neliötä ja sen arkkitehti- ja pääsuunnittelu on kuusamolaisen arkkitehtitoimisto Seppo Koutaniemi Ky:n tekemää."
Jari Laru

Emilia ja Joona esittelevät uunituoretta liikenneaapista | Kotimaa | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Emilia ja Joona esittelevät uunituoretta liikenneaapista Aapinen on tosi hyvä, koska siinä kerrotaan liikenteen vaaroista, toteavat Jäälin koulun kakkosluokkalaiset Emilia Takalo ja Joona Tolonen. Jäälin koulun ala-asteen oppilaat ovat saaneet oman liikenneaapisen "Meikä liikenteessä", jonka lapset ottivat heti ahkeraan käyttöön. Liikenneaapisen avulla liikennekasvatus halutaan tuoda osaksi lasten koulupäivää. "Perusopetus on oikeastaan ainut tapa tavoittaa kaikki ikäluokan lapset. Siksi liikennekasvatus on erittäin tärkeä asia perusopetuksessa. Sen pohjalta lähdimme tähän liikenneaapistyöhön", selvittää Jäälin koulun rehtori Juha Aho. Liikenneaapisen toteutti lukuvuoden 2006-2007 aikana Jäälin koulun opettajista koottu työryhmä Oulun alueen Liikenneturvan ja Jäälin koulun koti-koulutoimikunnan kanssa. Liikenneturvalle liikenneaapinen oli mahdollisuus saada kosketus kouluyhteisöön. "Tilastoista näkee, että alle viisitoistavuotiaiden kuolemat tapahtuvat valitettavasti useimmiten liikenteessä. Jokainen kuolema on turha, joten jos liikenneaapisen avulla niitä pystytään vähentämään, rahalliset satsaukset eivät ole menneet hukkaan", Liikenneturvan Oulun alueen aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi kertoo. Liikenneaapisen rinnalle tulee vuodelle 2008 valmistuva liikenneaiheinen lukuvuosikalenteri sekä koulun kotisivuille rakennettava liikennekasvatuksen verkkomateriaali, joka on vinkkimateriaalina Opetushallituksen liikenneviikolla 10.-14.9.2007. "Opetushallitus on ottanut kiitollisena vastaan liikenneaapisemme. Liikenneaapinen linkitetään suoraan opetushallituksen sivuille, joten se on käytettävissä kaikissa Suomen perusopetuksen kouluissa", Aho toteaa. Jäälin koulun liikenneaapinen sisältää Jäälin ja Välikylän alueen kartat sekä valokuvia koulumatkan vaaranpaikoista. "Aapisessa Jäälin liikenneympäristö tuodaan lapsille tutuksi. Lapsille kerrotaan, miten eri liikennetilanteissa olisi hyvä toimia",
Jari Laru

Muistisairas vanhus edelleen kadoksissa | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Muistisairas vanhus edelleen kadoksissa Sunnuntai-iltana kotoaan Jäälistä kadonnutta vanhusta ei ole vieläkään löydetty. 71-vuotias sydänsairautta ja alzheimerin tautia sairastava mies oli lähtenyt kotoaan Jäälistä pyörällä sunnuntaina kello 17.30. Maanantaina poliisi oli saanut useita vihjeitä, mutta yksikään ei johtanut miehen löytymiseen. Poliisi etsi miestä sunnuntai-illan ja yön aikana Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun ja lentokoneen avustuksella Oulun ja naapurikuntien alueelta. Mies on hoikka ja noin 165 - 170 senttiä pitkä. Hänellä oli ollut päällään musta lippis, harmaat housut sekä tummansininen pusero, jossa myös vihreää. Miehen pyörä on hopea naisten polkupyörä. Mies on mahdollisesti nähty sunnuntai-illalla Ruskossa. Poliisi toivoo mahdolliset havainnot hätänumeroon 112."
Jari Laru

Koirille riittää Oulun seudulla uittopaikkoja | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Oulussa ei ole virallista koirien uimarantaa, mutta koiraharrastajilla on tiedossa monia rauhallisia rantoja joissa koirien kelpaa pulikoida. Järjestyslain mukaan koirat eivät kuulu yleisille uimarannoille. Sen sijaan muualla kuin yleisillä rannoilla koiria voi uittaa vapaasti, ja tällaisia paikkoja Oulun seudulta löytyy runsaasti. Oulun kaupungin liikuntasuunnittelijan Mervi Uusimäen mukaan koirien virallisia uittopaikkoja kysellään harvoin. Koska kysyntää on vähän, ei virallista koirien uittopaikka ole ryhdytty kaupunkiin rakentamaan. Paikalliset koiraharrastajat ovat löytäneet hyvin tiensä itselleen mieluisille uittopaikoille, ja vinkkejä uusista hyviksi havaituista rannoista jaetaan aktiivisesti. Kaupungilla ei ole olemassa valmista listaa sopivista rannoista, mutta esimerkiksi Korkeasaaren päässä oleva entinen uimaranta, Oritkarin ranta-alueet, Niilesjärven ja Pyykösjärven rannat sekä Jäälin hiekkamontut ovat olleet suosittuja. Lue lisää huomisesta Kalevasta! "
Jari Laru

Poliisi kaipaa edelleen havaintoja kadonneesta pyöräilijästä | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Oulun Poliisi kaipaa edelleen tietoa Jäälistä sunnuntaina kadonneesta 71-vuotiaasta Eino Mettovaarasta. Mettovaara sairastaa sydänsairautta ja alzheimerin tautia. Hän katosi pyörälenkille lähtönsä jälkeen sunnuntaina. Mettovaara lähti pyörällä liikkeelle kotoaan Jäälistä sunnuntaina 12.6 klo 17.30. Katoamisesta ilmoitettiin poliisille sunnuntaina illalla yhdeksän aikaan. Poliisi etsi kadonnutta sunnuntaina illan ja yön aikana Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun ja lentokoneen avustuksella Oulun ja naapurikuntien alueelta. Poliisi on tarkastanut yleisöltä tulleet havainnot kadonneesta toistaiseksi tuloksetta. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu etsi kadonnut tiistaina lähialueelta Jäälissä. Kadonnut on 165 - 170 cm pitkä ja hoikka. Vaatetuksena hänellä on musta lippis, harmaat housut ja tumman sininen pusero, missä vihreätä. Hän on liikkeellä hopean värisellä naisten polkupyörällä. Poliisi toivoo, että havainnoista ilmoitetaan hätänumeroon 112. "
Jari Laru

Big Air kisattiin Jäälissä | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Big Air kisattiin Jäälissä Kiimingin kunnan nyt jo toisen kerran tasamaalla Jäälissä järjestämä Big Air on ilmeinen vetonaula. 18 huimapäätä kisasi torstaina illansuussa Tarhanmäellä sekä suksilla että laudoilla. Juniorit kaarsivat kukkulan kylkeä alas rattikelkalla. Nuorisoa kannusti paikalla noin 130-päinen ihailijaporukka. Kolmonen eli 360 asteen ympäripyörähdys ja takaa suksesta kiinni, siis "tail grab" tai "kolmonen krossissa" eli ympäri mennään sukset ristissä, siinä vain joitakin lempijuttuja, joilla teinipojat lämmittelivät kisan alla. Ville Hulkko haaveili puolen kierroksen pyörähdyksestä sivuttain, siis "sivuvoltti satasesta". Toinen kiva juttu olisi "korkki seiska", siis pyörien kahdesti sivuttain ympäri, kaavaili tulevaisuutta Ville Happonen: "Kun vinossa pyörii 700 astetta." Mäki asetti hypyille tietyt rajat. Sitä oli kasattu torneineen osittain poikien avustuksella viikon verran, kertoi liikuntaneuvoja Ari Siekkinen. Lumet oli raavittu ympäriltä. "Vähän liian lyhyt lähtö", totesi Ville Hulkko. Hän potki tiukasti vauhtia ennen back flippiä, volttia takaperin. "Vähän jännitti tornissa miten käy." "Hyvä mäki mutta huonot vauhdit", kilpailija Matias Liedes arvioi. Vuosi sitten mäki olikin korkeampi mutta "sketsi", vähän hätänen. "Turvallisuus riippuu siitä, kuinka iso reikä on päässä", Liedes kommentoi selkäpanssari päällä: "Pysyy elossa." "Ei mennyt ollenkaan hyvin, ei pompannutkaan", kommentoi voltin jälkeen nurinniskoin päätynyt Aleksi Aalto. Paikalla hypittiin omalla vastuulla. SPR:n ensiapuryhmä oli tosin valmiina viltteineen mihin tahansa järkytykseen. "Ei viime vuonnakaan sattunut yhtään mitään. Nuoret osaavat tehdä temppunsa ja kaatua", siunaili Sirkka Ikonen sydän silti syrjällään. Markus Schröder on hypännyt kolme vuotta. Käsi oli kipsissä, kun peukalon nivelsiteet särkyivät hiihtolomalla kaatuessa. Kisaan piti silti päästä. "Joka kerta mahan pohjasta
Jari Laru

Koti, usko ja koripallo | Urheilu-uutiset | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Rauhallinen analyytikko, joka paneutuu huolella sekä oman joukkueensa pelitaktillisiin asioihin että vastustajajoukkueen tekemisiin. Entinen takamies, joka on pelaajaläheinen ja ymmärtävä valmentaja. Etelä-Suomesta kantautuneet luonnehdinnat kertovat paljon. ONMKY:n ykkösdivisioonajoukkue sai itselleen hyvän päävalmentajan, kun Juha Valkama, 38, pisti nimensä muutama viikko sitten seuran tarjoamaan kaksivuotiseen sopimuspaperiin. "Juha oli ykkösvaihtoehtomme koko ajan. Hän on monelle pelaajalle tuttu kaveri entuudestaan, ja lisäksi olen kuullut hänen valmentajataidoistaan paljon hyvää. Kaikki asiat loksahtivat paikoilleen, kun mies oli muutenkin muuttamassa perheensä kanssa takaisin Oulun seudulle", ONMKY:n sopimusasioista vastaava Jyri Laakso myhäilee. Valkaman sopimuksen sinetti venyi lopulta kesäkuun puoleen väliin, koska mies itse halusi varmistaa, että hän pystyy sitoutumaan pestiinsä tarvittavalla antaumuksella. "Olen ammatiltani luokanopettaja. En tiennyt vielä keväällä, mistä löydän siviilityöpaikan. Onneksi sain tuntiopettajan paikan Kiiminkijoen koululta. Jos työmatkat olisivat venyneet pidemmiksi, en olisi pystynyt hoitamaan valmennushommia haluamallani tavalla", Valkama alleviivaa. Valkamalla on vahva käsitys siitä, millaisen joukkueen hän saa käsiinsä. Tuore päävalmentaja pelasi itse aikoinaan yhdessä Santtu Keinosen, Juho Tepon ja Jani Siivikon kanssa. Joukkueen valmennustiimissä jatkava Kari Turpeinen on puolestaan Valkaman ystävä lapsuusvuosista saakka. "En nähnyt viime kaudella yhtään Yniin ottelua, mutta olen nyt jälkikäteen katsellut niitä dvd:ltä ja tutustunut sitä kautta minulle oudompien pelaajien ominaisuuksiin."
Jari Laru

Uusi jätekeskus Ouluun ei ole enää ajankohtainen | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Uusi jätekeskus Ouluun ei ole enää ajankohtainen Punaisenladonkankaalle Alakyläntien varteen suunniteltu jätekeskus ei ole Oulun kaupunginhallituksen mielestä enää ajankohtainen, kun Oulun Jätehuolto suunnittelee laajentavansa Ruskon nykyistä kaatopaikkaa. Kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan myös Kemiran teollisuusalueelle rakennettava jätteenpolttolaitos vaikuttaa niin, ettei Punaisenladonkankaasta tarvita lähivuosikymmeninä. Kaupunginhallitus antoi lausuntonsa Ruskon jätekeskuksen laajentamissuunnitelmien ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Ruskon jätekeskuksen laajentamiseksi on kolme vaihtoehtoa, joista suurin 29 hehtaarin lisäpinta-ala jatkaisi Ruskon käyttöikää vuoteen 2045 saakka. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan liputtanut tässä vaiheessa minkään vaihtoehdon puolesta lopullisesti, vaan ilmoitti, että lopullisia kaatopaikkapäätöksiä tehtäessä otetaan huomioon myös taloudellinen näkökulma. Kaupunginhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi ICT-toimintoja koskevia linjauksia. Kaupunki suunnittelee lähtevänsä yhteistyöhön Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa tietohallinnon kehittämisessä. Sen sijaan valtakunnalliseen yhteistyöhön ei aiota rynnätä suoraan, vaan niistä tehdään ratkaisut erikseen, kun tiedetään, miten ala kehittyy. "
Jari Laru

Läpi liekkien ja esteiden | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Läpi liekkien ja esteiden Kentällä koheltaneen Börje-pellen täytyi pitää varansa, kun moottoripyörät leiskauttivat palavan renkaan lävitse. Liekit löivät, hiekka lensi ja lapset pitelivät sateenvarjojen alla korviaan, kun hurjapäiset taitoajajat päristelivät Jäälin urheilukentällä torstai-iltana. Saksalaisessa Traber Monster Trucks Stunt Show´ssa nähtiin muun muassa tulinumeroita, autorivin ylitse hyppääviä moottoripyöriä sekä autojen ruttaamista. Puolitoistatuntisen show´n päänumerossa Johnny Traber ajoi traktoria kahdella renkaalla sivulle kallistuneena. "Temppu on tarkoitettu kuivalle asvaltille, joten nyt on pahimmat mahdolliset olosuhteet", kiertuemanageri Pekka Pekkonen selosti sateessa pehmenneen hiekkakentän reunalta. Traktoritemppu on ihanneolosuhteissakin erittäin vaativa. "Tätä ei kukaan muu tee Skandinaviassa", Pekkonen julisti. Traber sai traktorinsa pysymään pystyssä, mutta ajokki kynti hiekkaan melkoisen uran Kymmenpäisen esiintyjäjoukon nuorin oli mönkijällä taiteillut 9-vuotias Louis Traber. Ainoana suomalaisajajana esiintyi Marko Marjamäki. Kiertue jatkaa Kiimingistä Ouluun, jossa se esiintyy lauantaina ja sunnuntaina. Maanantaina temppuilijat voi nähdä Iissä. Minna Kurvinen "
Jari Laru

Leksandin oma Lotvonen | Urheilu-uutiset | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Leksandin oma Lotvonen Jääliläinen Morassa. Uusi ympäristö tuo kaivattua vaihtelua. Kimmo Lotvonen on pelannut SM-liigassa 559 ottelua, joten Suomen hallit ovat tulleet tutuiksi. Jääliläinen Morassa. Uusi ympäristö tuo kaivattua vaihtelua. Kimmo Lotvonen on pelannut SM-liigassa 559 ottelua, joten Suomen hallit ovat tulleet tutuiksi. Pasi Salmela Pasi Salmela Jääliläinen Morassa. Uusi ympäristö tuo kaivattua vaihtelua. Kimmo Lotvonen on pelannut SM-liigassa 559 ottelua, joten Suomen hallit ovat tulleet tutuiksi. Taalainmaalla riehuu pahanlaatuinen kiekkokuume. Syynä on maanantaina alkavaan Elitserieniin vuoden tauon jälkeen palannut Leksand Stars. Tautia pahentaa Leksandiin noussut Ejendals Arena, josta tulee Kärppä-kasvatti Kimmo Lotvosen kotijää. "Onhan se hienoa päästä pelaamaan kotiottelut uudessa hienossa hallissa", Kimmo Lotvonen sanoo. Leksand on 15 500 asukkaan pikkukaupunki ja reilut 15 miljoonaa euroa maksavan ja 7 650 katsojaa vetävän monitoimihallin rakentaminen tuntuu äkkiseltään lievästi sanottuna riskiprojektilta. Päätös hallin rakentamisesta tehtiin kun Stars putosi pääsarjasta kaksi vuotta sitten. Nyt hallin omistavalla seuralla ei ole varaa pudota sarjaporrasta alemmas. "Meille pelaajille ei erikseen tarvitse sanoa, että nyt jätkät ei sitten ole varaa sählätä. Meidän työmme on pelata niin hyvin kuin mahdollista huolimatta seuran panostuksista", Lotvonen sanoo. Putoamisen välttämiseksi on tehty muutakin rakennettu hallia. Myös joukkue on pantu viime vuodesta täysin uusiksi. Ulkomaalaisia on hankittu yhdeksän. Suurin osa heistä on tshekkejä, mutta suomalaisista joukkoon mahtuu Lotvosen lisäksi Ilveksestä Siljan järven eteläpäähän siirtynyt Jukka Tiilikainen. Yleisön tuen puutteeseen sarjassa säilyminen ei myöskään kaadu. Kotihalli on luonnollisesti aina loppuunmyyty, mutta jos Kärpät on puolen Suomen joukkue, niin Leksand on koko Ruotsin joukkue. Missä tahansa se pelaakin, h
Jari Laru

Kiimingin kuntaliitosselvityksestä keskustelutilaisuus | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kiimingin kuntaliitosselvityksestä keskustelutilaisuus Kiimingin kuntaliitosselvityksestä järjesetetään avoin keskustelutilaisuus keskiviikkona. Paikalla on kiiminkiläisiä luottamushenkilöitä ja valtuutettuja eri poliittisista puolueista. Jäälin ala-asteella pidettävässä tilaisuudessa alustavat muun muassa Kiimingin kunnanvaltuutettu Sirpa Kansanaho aiheesta "Kuntaliitosselvitys valtuustoaloitteena" sekä Pauli Harju, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton PARAS-hankkeen projektipäällikkö aiheena "Maakunnan kannanotto". Keskusteluilta järjestetään keskiviikkona 29. maaliskuuta Jäälin ala-asteella kello 18. Tilaisuuden järjestää Kiimingin sos.dem. Työväenryhditys ry."
Jari Laru

Valloittava pikkuvuori | Urheilu-uutiset | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Lumikasalla korotettu Tarhanmäki ja hyppyri auttoivat hymykuopat ja pisamat näkösälle Jäälissä. "Äiti, mää jään vielä hyppimään", Leevi Isteri kertoo ilmoitusluontoisesti äidilleen Helina Salmelalle leikkimielisen big air -kisan tiimellyksessä torstaina. Kolme neljä tuntia lumilaudan päällä ei tunnu yhdeksänvuotiaalla vielä missään, kun kotikulmilla voi kerrankin temppuilla. "Olisi hyvä saada tuollainen mäki koko talveksi käyttöön, niin lapsilla olisi lähellä paikka missä harrastaa", Salmela sanoo. "Me vanhemmat voisimme olla enemmänkin mukana järjestämällä kotinurkille vastaavanlaisia tapahtumia ja tarvittaessa olla mukava valvonnassa", hän lisää. Muutamana vuonna järjestetyn kisan tiimoilta on mietitty vaihtoehtoa kasata Jääliin suksi- ja lautaporukalle hyppypaikka koko talveksi. "Siitä ollaan kahta mieltä. Kenen sitten on vastuu, jos joku loukkaantuu", Kiimingin liikuntaneuvoja Ari Siekkinen sanoo. Tapahtuma on lähiliikuntaa parhaimmillaan ja tiukasti ajassa kiinni, mutta muuten ilmassa on kotimaisen urheilujuhlan tuntua makkaroineen kaikkineen. Sami Korkala "
Jari Laru

Ylikiimingistä löytynyt ruumis on tunnistettu | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Keskiviikkona Ylikiimingistä kuolleena löytyneen miehen henkilöllisyys on varmistunut oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa. Poliisin mukaan tapaukseen ei liity rikosta. Vainaja on poliisin mukaan sama henkilö, joka katosi kesäkuussa Kiimingin Jäälissä. Poliisi kiittää ihmisiä, jotka olivat mukana etsinnöissä tai antoivat katoamiseen liittyviä vihjeitä. Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä kuolemansyyn tutkintana.
Jari Laru

Laivakankaan uusi koulu hahmottuu | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Laivakankaan uusi koulu hahmottuu Kiimingin kunnan kaikkien aikojen suurimman ja kalleimman rakennuksen, 500 oppilaan Jäälin Laivakankaan koulun suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Suunnitelmat valmistuvat loppukesällä siten, että kaivinkone pääsee irti syksyllä. Töiden arvioidaan maksavan 11,5 miljoonaa euroa. Laivakankaan koulu on suuri koulu, mutta ei suinkaan suurin. Esimerkiksi Oulun Kaakkurin koulu on liki kaksi kertaa sitä suurempi. Noin 6 750 neliön rakennusten sydän on pääaula. Avaraan aulaan avautuu näkymä eri puolelle tonttia. Aulasta on yhteydet eri siipiin. "Aulan erikoisuus on, että se on kaksi kerroksinen. Aulan keskiosaan tulee myös luonnonvaloa toisen kerroksen ikkunoista. Muutenkin sen valoisuuteen on kiinnitetty paljon huomioita", pääsuunnittelija arkkitehti SAFA Pekka Lukkaroinen kertoo. Liikuntasalia voidaan muunnella katsomorakenteilla. Liikuntasali pystytään myös yhdistämään ala-aulaan, kun siirtoseinä poistetaan. Silloin tiloissa voidaan järjestää monenlaisia kulttuuritapahtumia. Monikäyttöisyyttä edistetään sillä, että aulan kautta voidaan kulkea illalla liikuntasaliin, teknisiin tiloihin sekä musiikki- ja kuvataideluokkiin siten, että varsinaisiin koulutiloihin ei päästä. Piharatkaisuissa on otettu huomioon, että kouluun tulee monen ikäisiä oppilaita. Kouluun tulee eri-ikäisille tarkoitettuja erillisiä pihoja, mutta myös kaikille yhteistä tilaa, jossa on esimerkiksi pallokenttä. "Tämä on arkkitehtuuriltaan moderni rakennus, joka sopii metsäiseen ympäristöön. Rakennus on punatiilinen pulpettikatto vuosi sitten valmistuneen samalla tontilla olevan päiväkodin linjausten mukaisesti", Lukkaroinen pelkistää. Ensin rakennetaan liikuntasali Jäälin Laivakankaan koulun ja liikuntahallin työt alkavat todennäköisesti tänä vuonna. Ensin nousee liikuntahalli. Valtuusto hyväksyi budjettiin rahat liikuntasalin rakentamiseen, mutta kaivinkoneiden startti edellyttää kaikkien r
Jari Laru

Kiimingillä jätti-investoinnit | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kiimingillä jätti-investoinnit Oulun vuosisadan investoinnit kalpenevat Kiimingin ensi vuoden rakentamisen varjoon, jos kunnan käyttämää 11,4 miljoonaa verrataan kaupungin väkilukuun. Ensi vuonna möyrähtävät kaivinkoneet käyntiin parikymmentä vuotta esillä olleen 13 miljoonan Laivakankaan koulun ja liikuntahallin tontilla. Eivätkä investoinnit lopu tähän. Vuonna 2007 ovat myös luvassa 11 miljoonan investoinnit, joita toki kasvattaa Laivakankaan loppuosa. Kiimingin iäisyyshanke Koitelikin saa vauhtia ensi vuonna. Seudulliseen matkailukeskuksen kehittämiseen on varattu 1,3 miljoonaa. Kunnanhallitus esitti talousarvion valtuustolle maanantaina. Talousarviossa näkyy valtuuston pari viikkoa sitten tekemä kouluverkkopäätös, jonka osana sivukylien koulujen remonteissa säästetään. Niinpä aikaisempaan investointisuunnitelmaan ensi vuodelle sisältyneen Kiiminkijoen koulun laajennusta on turha etsiä investointilistalta. Pakettiin liittyvä kuutosluokkalaisten siirto voi alkaa vasta sen jälkeen, kun Laivakankaan koulu on valmistunut. Uudella mallilla toimiva Honkimaan päiväkoti aloittaa ensi vuonna toimintansa. Päiväkodin hoito on kilpailutettu, ja sen ruokahuollon, siivouksen ja kiinteistönhuollon kilpailutus on kesken. Yksityistämistä jatketaan työterveydenhuoltoon ja laboratoriotoimintaan. Vanhusten siivouspalvelussa tulee käyttöön palveluseteli. Ensi vuonna lisätään myös vanhustenhuollon avopainotteisuutta. Vähän kevyempiäkin asioita sisältyy kunnan ensi vuoden talousarvioesitykseen. Kunta ostaa ensi vuonna kahdeksan pienoisveistosta akateemikko Oskari Jauhiaisen Haravatyttö-työstä kulttuuripalkinnoksi tai huomionosoitukseksi. Vuosikate nousee ensi vuonna kauhurajan yläpuolelle, mutta alijäämää kertyy kaksi miljoonaa. Kunnalla ei ole vanhoja kattamattomia alijäämiä, mutta ei varauksiakaan. Isot investoinnit tulevat ja velka kasvaa. Kunnanjohtaja Eino Iisakka myöntää, että talous on tiukoilla, mutt
Jari Laru

Jäälissä riidellään biolämpövoimalasta | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Jäälissä riidellään biolämpövoimalasta Kiimingin kunnan päätös rakentaa biolämpövoimala Jäälin Laivakankaalle on saanut alueen asukkaat järjestäytymään. Laivakankaalaiset vastustavat suunnitelmaa, sillä voimalaitos aiotaan sijoittaa Laivankankaalle pian rakennettavan koulun kylkeen. Rakennusten väliin jää parikymmentä metriä. "Käytännössä lämpövoimala rakennetaan uuden koulun pihalle", sanoo laivakankaalaisten puhemies Tuomo Tourula. Uuden suuremman lämpövoimalan tarve on Kiimingissä tiedetty jo pitkään. Vanha lämpövoimala on Jäälin koulun yhteydessä, mutta se on liian pieni kasvavan asutuksen tarpeisiin. Tourulan mukaan laivakankaan asukkaat kokevat jääneensä uutispimentoon. "Olemme olleet kuin ruususen unessa. Olisi kai pitänyt seurata lehtiä, mutta jotenkin väsyimme, kun voimala oli menossa milloin mihinkin." Tourulan mukaan asukkailla ei myöskään ole ollut käsitystä tulevan lämpövoimalan suuruudesta. "Olemme kuvitelleet, että uusi voimala on yhtä pieni kuin vanha voimala, mutta uuden voimalan alueelle on tulossa kymmenen metriä korkeita rakennuksia ja öljysäiliöitä. Ei sellainen sovi koulunpihalle sijoitettavaksi." Tourula korostaa Laivankankaan ympäristöarvoja. Alueella on uimaranta ja viehättävä mäntykangas. Alue on alunperin kaavoitettu asuin- ja virkistyskäyttöön, mutta lämpövoimalan sijoittamiseksi on tehty asemakaavan muutos. Kiimingin kunnan kaavoitusarkkitehdin Hilkka Lempiäisen mukaan lämpövoimalan sijoituspaikkaa on harkittu hyvin tarkkaan. "Kaikkia vaihtoehtoja on harkittu. Sopivan sijainnin löytäminen on aina hankalaa, aina tulee sanottavaa." Kunta tutki seitsemän eri sijoituspaikkaa, joista loppusuoralle pääsi neljä. Kunta pyysi myös Oulun seudun ympäristöviraston lausunnon. Virasto suositteli jäähallin läheisyyteen sijoitettavaa vaihtoehtoa. Kunta päätyi kuitenkin eri vaihtoehtoon eli Laivakankaan koulun alueeseen. Ympäristövirasto totesi lausunnossa
Jari Laru

Laivakankaan koulun tietokoneissa asuu pingviini | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Laivakankaan koulun tietokoneissa asuu pingviini Matematiikan opettaja Jaana Karvonen (oik.) ja matemaattisten aineiden ja tietotekniikan opettaja Teuvo Ojala opettelivat koulun tietokonejärjestelmää järjestelmänluoja Antti Sokeron johdolla. Matematiikan opettaja Jaana Karvonen (oik.) ja matemaattisten aineiden ja tietotekniikan opettaja Teuvo Ojala opettelivat koulun tietokonejärjestelmää järjestelmänluoja Antti Sokeron johdolla. _ Matematiikan opettaja Jaana Karvonen (oik.) ja matemaattisten aineiden ja tietotekniikan opettaja Teuvo Ojala opettelivat koulun tietokonejärjestelmää järjestelmänluoja Antti Sokeron johdolla. Jäälin uusi Laivakankaan koulu avasi ovensa tämän syyslukukauden alussa. Laivakankaan koulu on ensimmäinen koulu Pohjois-Suomessa, jossa tietojärjestelmäksi on valittu Linuxin laaja kokonaisratkaisu. Pingviini-logostaan tunnettu Linux mielletään tietokoneharrastajien suosimaksi käyttöjärjestelmäksi, mutta sen käyttö on viime vuosina alkanut kiinnostaa kouluja sekä hinnan että teknisten ominaisuuksien vuoksi. Koulun rehtori Pasi Timonen kertoo, että Linuxiin päätymisen perusteina olivat juuri taloudellisuus ja käytettävyys. "Ylläpidon työmäärä vähenee, ja ohjelmien lisenssit ovat ilmaisia. Lisäksi laitteiden käyttöikä on pidempi", Timonen luettelee käyttöjärjestelmän etuja. Koulussa on reilut neljäsataa oppilasta. Koulun tietojärjestelmä käsittää 80 päätettä, joista noin puolet on oppilaskäytössä. Timosen mukaan uudessa järjestelmässä on ollut aluksi jonkin verran opeteltavaa, eikä ongelmiltakaan ole voinut välttyä. "Vaikeimmissa tilanteissa on auttanut Opinsys, jonka kanssa teimme laitteiden hankinnan yhteydessä ylläpitosopimuksen." Opetusneuvos Jari Koivisto Opetushallituksesta näkee Linuxin yleistyvän kouluissa tulevaisuudessa. "Linuxia on käytetty kouluissa jo pitempään, mutta tähän saakka se on ollut pitkälti vain sitä, että muutamiin koneisiin asennetaan
Jari Laru

Sotajoulukuu menee ihon alle | Kulttuuri | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Sotajoulukuu menee ihon alle Sodassa osuman voivat saada myös viattomat lapset. Kiiminkiläiset koululaiset eläytyvät hangessa ryömiviin suomalais- ja venäläissotilaisiin talvisodassa 1939-40. Sodassa osuman voivat saada myös viattomat lapset. Kiiminkiläiset koululaiset eläytyvät hangessa ryömiviin suomalais- ja venäläissotilaisiin talvisodassa 1939-40. Janica Karasti Janica Karasti Sodassa osuman voivat saada myös viattomat lapset. Kiiminkiläiset koululaiset eläytyvät hangessa ryömiviin suomalais- ja venäläissotilaisiin talvisodassa 1939-40. Mitä ihmettä? Voiko Suomen Kansallisoopperan esityksiä kuulla Kiimingissä, Kolarissa, Joensuussa, Laukaassa ja Keravalla? Voiko olla totta, että pienistä peruskoululaisista kuoriutuu tavallisen koulunkäynnin ohessa oikeita oopperasolisteja ja -kuorolaisia, jotka laajentavat osaamistaan modernin musiikkiteatterin keinoin? Kiimingistä löytyy joukko ennakkoluulottomia oppilaita ja opettajia, joita ei hirvitä ooppera eikä Suomen sotahistoriakaan. He kutsuivat Suomen Kansallisoopperan ammattilaisia kouluunsa vetämään talvisodasta kertovan oopperaesityksen. Sotajoulukuu-nimisen oopperan musiikin on säveltänyt Markus Fagerudd ja libretto on verbaalitaituri Ilpo Tiihosen käsialaa. Kiimingin esitys kajahtaa ilmoille Laivakankaan koululla tänään tiistaina. Esittäjinä ovat Jäälin koulun kaksi neljättä luokkaa ja muutama Laivakankaan koulun kuudesluokkalainen. Ja toki mukana on muutama oopperan ammattilainenkin. "Saimme oopperasta harjoitusmateriaalin, jonka pohjalta musiikkia ja näyttämöilmaisua on harjoiteltu elokuusta asti. Pääsolistit ja pianisti tulevat koululle esityspäivänä, jolloin esitys hiotaan valmiiksi. Näyttämötekniikka, lavastus ja suurin osa puvuista tulevat myös Kansallisoopperasta. Myös ne saadaan mukaan vasta esityspäivänä", jännittää opettaja Tarja Kannus-Kivelä. Hän on toiminut esityksen näyttämöilmaisun ohjaajana. Oop! on kuin oopperak
Jari Laru

Jäälin urheilukenttä siirretään Laivakankaalle | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Jäälin urheilukenttä siirretään Laivakankaalle Oulun Diakonissalaitoksen omistamalle maalle Jäälin Laivakankaalla on laadittu asemakaavan muutos ja laajennus. Korvaukseksi Kiimingin kunta saa urheilualueen vaatiman alueen Laivakankaan koulun läheltä. Kunnanhallitus esittää kaavan hyväksymistä valtuustolle. Kaava voidaan hyväksyä valtuustossa sen jälkeen, kun maanomistajat ja kunta ovat allekirjoittaneet maankäytön toteuttamissopimukset. Asemakaavalla laajennetaan pientaloaluetta yleiskaavan mukaisesti Laivakankaantien eteläpuolella sekä varataan urheilukentälle alue koulua vastapäätä. Jäälin nykyisen urheilukentän paikalle on tulossa ostoskeskuksen laajennus. "
1 - 20 Next › Last »
Showing 20 items per page