Skip to main content

Home/ Jaaliaiheiset linkit/ Group items tagged bigair

Rss Feed Group items tagged

Jari Laru

Rantapohja > Rantsikka - 0 views

  •  
    un Mola-teamin pojat, Pekka Kurkela, Matias Liedes ja Kalle Lumila tuomaroivat järjestämissään Big air -skaboissa Jäälissä, arvioidaan hypyistä korkeus, temppu ja tyyli. Hyppyri rakennettiin traktorimiehen avustuksella, samoin kun hiukan lisää vauhtimäkeä jatkeeksi mäen harjalle. - Olemme erittäin tyytyväisiä näihin olosuhteisiin. Yllättävän hyvä mäki ja hyppyri saatiin aikaan, Matias Liedes kiittelee hyvin sujunutta yhteistyötä. Big air -lautailutapahtuma syntyi, kun nuorisosihteeri Anu Saukkonen kyseli nuorilta, mitä toimintaa Kiimingissä pitäisi nuorille järjestää. Pojat saivat tästä kimmokkeen ja alkoivat suunnitella Tarhanmäen tapahtumaa. Paljon yleisöä ensimmäisissä kisoissa Runsaan yleisön edessä esiintyi näissä Kiimingin ensimmäisissä Big air -kisoissa perjantaina kymmenkunta laskijaa, osa suksilla, osa laudalla. Yhteensattumien vuoksi paikalle ei saatu ihan niin paljon laskijoita, kuin järjestäjien toiveissa oli, mutta se ei tunnelmassa näkynyt. Lumilautasarjan ykköseksi laski Lari Paavola ja kakkoseksi Taneli Jolanki. Suksisarjan voitti Ilkka Pinola ja toiseksi tuli Henry Haataja. Kolmen jääliläisen kaveruksen perustama poikaporukka tunnetaan nimellä Mola. Porukkaan on ollut halukkaita tulijoita, mutta Pekka, Matias ja Kalle ovat halunneet pitää homman omanaan. Pojilla on kuitenkin Irc-galleriassa omat fanisivut ja Youtubessa on nähtävänä kesällä kuvattua pyöräilymateriaalia. - Kesällä Dirt-pyöräilemme, eli teemme hyppyjä ja temppuja pyörillä. Talvella lautailemme. Tämä on parasta ajankulua, mahottoman mukavaa hommaa, Pekka Kurkela kertoo.
1 - 1 of 1
Showing 20 items per page