Skip to main content

Home/ Jaaliaiheiset linkit/ Group items tagged rakentaminen

Rss Feed Group items tagged

Jari Laru

Titanic-laivasta kopio Kiimingin Ideaparkkiin | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Liikemies Toivo Sukari aikoo rakennuttaa suunnitteilla olevan Ideaparkin kylkeen yksi yhteen -kopion uponneesta Titanic-laivasta. Laivan kopion kustannusarvio olisi noin 30 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo tiistaina ilmestynyt Forum24 -lehti. "Se lisäisi entisestään Kiimingin Ideaparkin matkailullista vetovoimaa", perustelee Toivo Sukari lehdessä hurjia suunnitelmiaan. Sukari uskoo Titanic-kopion vetävän matkailijoita eri puolilta maailmaa laivan tunnettavuuden vuoksi. Hänen mukaansa laivan kopion rakentaminen voisi lähteä liikkeellä heti alkuvaiheessa. Titanic upposi Pohjois-Atlantilla vuonna 1912, laivan mukana hukkui noin 1 500 matkustajaa. Titanic-laivan suurin pituus oli 267,8, leveys 28,9 ja suurin syväys 10,5 metriä. Kaavakiemurat viivästyttävät aloittamista Toivo Sukari arvelee, että Kiimingin Ideaparkin rakentaminen alkaa 2-3 kuukauden kuluttua. Esteenä ovat vielä keskeneräiset kaava-asiat. Sukari kertoo varautuneensa siihen, että kaava-asiat mahdollisine valituksineen viivästyttävät rakentamisen aloituskohtaa vielä vuodella. "Se vielä menettilisi, mutta kahden vuoden viivästys olisi jo huono vaihtoehto", pohtii Toivo Sukari Forum24 -lehdessä. Ideaparkin rakentaminen kestää noin 2,5 vuotta."
Jari Laru

Rantapohja > Uutiset - 0 views

  •  
    Rantapoja 14.9.2011 Tiistai-iltana oli kiiminkiläisten vuoro ottaa kantaa ja esittää mielipiteitä Uuden Oulun yleiskaavaan, jota aletaan laatia Kiimingin, Haukiputaan, Yli-Iin, Oulunsalon ja Oulun alueelle. Valtuustosaliin kokoontui liki kolmekymmentä asiasta kiinnostunutta. Tilaisuus alkoi Oulun kaupungin yleiskaavapäällikön Paula Paajasen esittelyllä kaavan etenemisen vaiheista ja aikatauluista. Kaavan valmistelussa halutaan tiivistä vuorovaikutusta alueen asukkaiden kanssa. Kiimingissä toivottiin, että mielipiteet otetaan todella myös huomioon. Taisto Haipus Tirinkylältä kiteytti monen kuntalaisen mielessä olevat aatokset kaavoituksesta: tuntuvat kimuranteilta ja hankalilta. On vaikea tietää, mitä ja milloin mitäkin tehdään. Monet kysymykset jäivätkin vaille vastausta, sillä yleiskaavoitus kuten koko Uuden Oulun rakentaminen on vielä alkuvaiheessa. Ärhäkästi kantaa Kuntalaisten osuus alkoi ärhäkästi Jäälin Asukasyhdistyksen Jari Larun kannanottolla Jäälin läheisyyteen Alakyläntien varteen suunnitteilla olevasta Punaisenladonkankaan jätteenkäsittelylaitoksesta. Jätteenkäsittelyalueen sisältävän osayleiskaavan ottamista osaksi yleiskaavaprosessia vastustetaan jyrkästi. Alue sijaitsee Haukiputaan kunnan alueella. - Me jääliläiset ja kiiminkiläiset emme tule hyväksymään tätä, sanoi Laru. Hankkeen sijainti jääliläisten takapihalle ei noudata Uuden Oulun arvoja. On ruma temppu tuoda lietteet haisemaan Jääliin. Laru myönsi, että Kiimingissä "nukuttiin" kun hanke laitettiin jalalle, mutta ei nukuta enää. Lisäksi kiiminkiläisiä puhutti muun muassa Jäälin-Välikylän kaavoitus ja liikennejärjestelyt sekä Jäälinjärven kunto. Sivukyliä toivotaa kehitettävän ja rakentamisen toivotaan kirkonkylän ja Jäälin lisäksi suuntautuvan myös sivukylille, minne halutaan myös rakennuslupia. Ideapark-haavetta ei ole myöskään vielä haudattu. Auli Haapala
Jari Laru

Neljä kaistaa Ylikiimingintielle asti | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Neljä kaistaa Ylikiimingintielle asti Kuusamontien uusien tiesuunnitelmaluonnosten mukaan tie voitaisiin rakennetaan nelikaistaisena Kalakaverin ohi Ylikiimingintien uuteen risteykseen saakka. Aikaisemman suunnitelman mukaan tie olisi nelikaistainen vain Kalakaveriin saakka, jonka jälkeen saisi riittää tavallinen kaksikaistainen kulkuväylä. Meno- ja tulokaistojen välistä löytyisi viherkaista ja kaiteet. Nyt valmistuneet suunnitelmaluonnokset on laadittu siten, että urakkalaskenta voidaan tehdä nelikaistavaihtoehdon mukaan. "Mutta jos rahat eivät riitä, pitää toteuttaa halvempia vaihtoehtoja", Oulun tiepiirin hankevastaava Vesa Matturi sanoo. Yksi vaihtoehto on nelikaistainen tie, jossa tulo- ja menokaistat erotetaan kaiteella, mutta välissä ei ole viherkaistaa. Alkuperäisessä suunnitelmassa ollut kaksikaistainen osa voisi jäädä pullonkaulaksi ennen kuin tietä parannetaan joskus Korvenkylästä Kiiminkiin päin. Tiesuunnitelmaa tarkasteltu pätkittäin Iso hanke koostuu useista tiesuunnitelmista. Aikaisempia suunnitelmia on muokattu siten, että niillä voidaan pyytää varsinaisen rakennussuunnittelun sisältävä urakkatarjous. Nyt on muutossuunniteltavana Korvenkylän alueen ratkaisut. Nelikaistaisuuteen on Oulun kaupungin puolella varauduttu myös asemakaavassa. Suunnitelman tarkennetut kevytliikennejärjestelyt perustuvat nyt laadittavana olevaan alueen maankäytön tavoitesuunnitelmaan. Uudella tiellä saa porhaltaa vain 80 kilometriä tunnissa ja Ylikiimingintien liikennevalojen alueella vain kuuttakymppiä. Tätä kovemmat nopeudet vaatisivat enemmän suoja-alueita ja meluesteitä. Uuteen Ylikiimingintien liittymään tulevat liikennevalot, muutoin tiellä liikennöintiä helpottavat eritasoliittymät. Tiepiiri kilpailuttaa vaihtoehtoisia rakentamisurakoita tänä keväänä, ja kaivinkoneet käynnistyvät ensi syksynä. Työt kestävät kaksi vuotta. Rakentaminen alkaa kaupungin puoleisesta päästä, koska sen suunnit
Jari Laru

Vuokra-asuntojonot lyhenivät | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Vuokra-asuntojonot lyhenivät Vuokra-asuntojen saanti on helpottunut lisääntyneen asuntorakentamisen ja matalan korkotason myötä. Tilanne on johtanut myös vuokrien nousun pysähtymiseen. Vapailta markkinoilta vuokra-asuntoja löytyy jonottamatta ja kaupungin vuokrajonotkin ovat lyhentyneet. Eniten tarjolla on kolmioita ja isompia asuntoja, mutta yksiöistä on edelleen pulaa. Yksiöille ja kaksioille on kysyntää, mutta suurempia asuntoja on tyhjillään. Yrittäjä Harri Määttä Takuuvälityksestänäkee yhdeksi syyksi alhaiset asuntolainojen korot ja Oulun kasvun hiipumisen. Myös valtakunnallisesta YH-yhtymästä kerrotaan, että Oulussa kysytyimpiä vuokra-asuntoja ovat pienet yksiöt. Sen sijaan kaksioita ja etenkin kolmioita on tarjolla ilman jonottamista. Määtän mukaan tilanne on johtanut siihen, että vuokrien nouseminen on pysähtynyt, jopa kääntynyt laskuun. Lähikunnat vetävät Oulun kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Sivakan listoilla on parantuneesta tilanteesta huolimatta edelleen enemmän hakijoita kuin tyhjiä asuntoja. "Tilanne on muuttunut sillä tavalla, että täysin asunnottomia on vähemmän kuin aikaisemmin. Nyt on niitä, jotka haluavat vaihtaa asuinaluetta tai talotyyppiä saunattomasta saunalliseen", valaisee palvelupäällikkö Maritta Schavikin. Schavikin arvelee, että matalan korkotason seurauksena myös kaupungin vuokra-asunnoista muutetaan yhä useammin omistusasuntoon. Ouluun on viime vuosina rakennettu runsaasti, mutta irtisanottujen vuokra-asuntojen lähtöosoitteet viittaavat myös kaupungista pois. "Ympäristökunnat, eli Liminka, Tyrnävä ja Kiimingin Jääli vetävät asukkaita." Schavikinin mielestä asuntotilanne Oulussa on nykyisin sen verran hyvä, että katto pään päälle löytyy ennemmin tai myöhemmin. "Asiansa hoitanut henkilö saa tänä päivänä vuokra-asunnon Oulussa." Riihi-säätiöstä kerrotaan, että asuntotilanne elää päivittäin. Hakijoita on runsaasti, mutta toisaalta myös as
Jari Laru

Leksandin oma Lotvonen | Urheilu-uutiset | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Leksandin oma Lotvonen Jääliläinen Morassa. Uusi ympäristö tuo kaivattua vaihtelua. Kimmo Lotvonen on pelannut SM-liigassa 559 ottelua, joten Suomen hallit ovat tulleet tutuiksi. Jääliläinen Morassa. Uusi ympäristö tuo kaivattua vaihtelua. Kimmo Lotvonen on pelannut SM-liigassa 559 ottelua, joten Suomen hallit ovat tulleet tutuiksi. Pasi Salmela Pasi Salmela Jääliläinen Morassa. Uusi ympäristö tuo kaivattua vaihtelua. Kimmo Lotvonen on pelannut SM-liigassa 559 ottelua, joten Suomen hallit ovat tulleet tutuiksi. Taalainmaalla riehuu pahanlaatuinen kiekkokuume. Syynä on maanantaina alkavaan Elitserieniin vuoden tauon jälkeen palannut Leksand Stars. Tautia pahentaa Leksandiin noussut Ejendals Arena, josta tulee Kärppä-kasvatti Kimmo Lotvosen kotijää. "Onhan se hienoa päästä pelaamaan kotiottelut uudessa hienossa hallissa", Kimmo Lotvonen sanoo. Leksand on 15 500 asukkaan pikkukaupunki ja reilut 15 miljoonaa euroa maksavan ja 7 650 katsojaa vetävän monitoimihallin rakentaminen tuntuu äkkiseltään lievästi sanottuna riskiprojektilta. Päätös hallin rakentamisesta tehtiin kun Stars putosi pääsarjasta kaksi vuotta sitten. Nyt hallin omistavalla seuralla ei ole varaa pudota sarjaporrasta alemmas. "Meille pelaajille ei erikseen tarvitse sanoa, että nyt jätkät ei sitten ole varaa sählätä. Meidän työmme on pelata niin hyvin kuin mahdollista huolimatta seuran panostuksista", Lotvonen sanoo. Putoamisen välttämiseksi on tehty muutakin rakennettu hallia. Myös joukkue on pantu viime vuodesta täysin uusiksi. Ulkomaalaisia on hankittu yhdeksän. Suurin osa heistä on tshekkejä, mutta suomalaisista joukkoon mahtuu Lotvosen lisäksi Ilveksestä Siljan järven eteläpäähän siirtynyt Jukka Tiilikainen. Yleisön tuen puutteeseen sarjassa säilyminen ei myöskään kaadu. Kotihalli on luonnollisesti aina loppuunmyyty, mutta jos Kärpät on puolen Suomen joukkue, niin Leksand on koko Ruotsin joukkue. Missä tahansa se pelaakin, h
Jari Laru

Jääli satsaa urheilualueisiin | Oulu | yle.fi - 0 views

  •  
    "Jääli satsaa urheilualueisiin julkaistu 07.02. klo 16:08 Kiimingin kunnantalo. Kiimingin Jääliin suunnitellaan uutta urheilualuetta. Alue pitää sisällään urheilukentän lähialueineen, harjoituskentän ja tenniskentät. Alueelle tulee myös jääkiekkorata ja hiihtomaa. Kiimingin Jääliin suunnitellaan uutta urheilualuetta. Kunnanhallitus esittää, että Laivakankaalle rakennettava alue pitää sisällään urheilukentän lähialueineen, harjoituskentän, tenniskentät ja alueen liikennejärjestelyt. Lisäksi alueelle tulee jääkiekkorata ja hiihtomaa sekä varaus yksityiselle jalkapallohallille. Urheilualue kaksivuotinen toteutus alkaa ensi vuonna. Hankkeen kustannusarvio on yhteensä reilut 1,6 miljoonaa euroa. Laivakankaalle suunniteltu urheilualue korvaa nykyisen urheilualueen. Jäälin nykyisen urheilukentän paikalle suunnitellaan liikerakentamista. YLE Oulu "
Jari Laru

Kiiminkiin rakennetaan Ideapark | Talous ja politiikka | YLE Uutiset | yle.fi - 0 views

  •  
    "Kiiminkiin rakennetaan Ideapark julkaistu 04.08.2008 klo 14:41, päivitetty 01.11.2008 klo 03:02 Kiiminkiin rakennetaan Ideapark-liikekeskus. Kiimingin Yrityspuistoon on varattu hanketta varten yli 30 hehtaarin maa-alue. Tavoitteena on avata Ideapark Kiiminki vuonna 2010. Kiimingin hankkeen laajuus on noin 100 000 neliötä ja se käsittää 200 liikettä, 30 ruokaravintolaa ja kahvilaa sekä 1,2 kilometriä sisätiloihin rakennettuja ostoskatuja. Hankkeen toteuttaa Masku Kiinteistöt Oy, joka avasi vastaavan konseptin mukaisen liikekaupungin Lempäälässä syksyllä 2006. Uusi liikekeskus sijaitsee yhdeksän kilometriä Oulun kaupungin keskustasta Kuusamon suuntaan. Hankkeen rakentamisvaiheen arvioidaan työllistävän useita satoja ja itse liikekaupunki avautuessaan yli 1 000 henkilöä. Esisopimus Ideapark -hankkeen toteuttamisesta, kauppakirja maa-alueen kaupasta ja kunnan tekemä investointipäätös kunnallistekniikan toteuttamista varten hyväksyttiin maanantaina Kiimingin kunnanvaltuustossa. YLE Uutiset"
Jari Laru

Sukari valoi uskoa Kiimingin Ideaparkiin | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Sukari valoi uskoa Kiimingin Ideaparkiin Lempäälässä kunta päätti keskiviikkona vetäytyä Ideaparkin uimahalli- ja kylpyläkuvioista, koska rakennustyö ei ole edennyt sovitusti, eikä rahoituksesta ole toimitettu riittäviä selvityksiä. Lempäälän esimerkikki ei pelota Kiimingissä, jossa uskoa hankkeeseen riittää. Torstaina Ideaparkin isä, liikemies Toivo Sukari lennähti Kiiminkiin päivittämään hankkeen tilannetta ja aikatauluja. Esimerkiksi rahoituksesta ei tullut uutta tietoa, mutta Kiimingin elinkeinojohtaja Jyrki Kemppainen ei usko sen olevan mikään ongelma. Kiimingin Ideaparkia viedään edelleen eteenpäin entisessä laajuudessaan. Kiimingin kunta ja Masku Kiinteistöt kuitenkin toivovat, että Ideaparkia puntaroitaisiin ennen kaikkea matkailullisena hankkeena. "Se ei ole pelkkä liikekeskus", huomauttaa Kemppainen. Tapaamisen jälkeen todettiin, että hanketta viedään eteenpäin Oulun seudun seutuhallituksen käynnistämien kaupallisten ja liikenteellisten selvitysten aikataulun mukaan."Ideaparkin vaatima asemakaavamuutos ja rakentamisen käynnistäminen odottavat seudullisen kaupallisen selvityksen valmistumista helmikuulla 2010", sanoo Kemppainen. Ympäristökeskuksen ja kunnan välillä on edelleen selvä ristiriita siitä, milloin selvitykset ja kaavakäsittelyt ovat siinä vaiheessa, että rakentamiseen päästään kiinni. Ympäristökeskuksen mukaan kaava ei missään nimessä ole selvä vielä ensi kesään mennessä. Kemppaisen mukaan asia ei ole noin yksioikoinen, sillä hänen mielestään ympäristökeskuksessakin on erilaisia näkemyksiä asiasta. Hankkeesta on esisopimus Kiimingin kunnan ja Masku Kiinteistöt Oy:n kanssa. Alueen kunnallistekniset työt on aloitettu tänä kesänä. Ideapark on suunniteltu noin 30 hehtaarin alueelle Valtatie 20:n varteen, Kiimingin Yrityspuistoon noin yhdeksän kilometrin päähän Oulun keskustasta. Vuosittaiseksi kävijämääräksi tavoitellaan noin seitsemää miljoonaa ja liik
Jari Laru

Kiiminki täynnä homerakennuksia | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kiiminki täynnä homerakennuksia Seurakunnan leirikeskus Suvela purettiin vakavan homevaurion takia.Kiimingin Honkimaalla on päiväkoti räjäytetty kokonaan maan tasalle ihan hiljattain lokakuun aikana. Syynä ovat tietenkin homeen aiheuttamat ongelmat sisäilmalle. Sekä päiväkodin lapset että henkilökunta saivat oireita. Päiväkodista löytyi sädesientä ja hometta. Talon korjauksista tehtiin kustannusarvio ja todettiin, että se olisi tullut kohtuuttoman kalliiksi. Remontin jälkeenkään ei olisi ollut takeita sisäilman puhtaudesta. Nyt kunta suunnittelee, että paikalle rakennetaan kokonaan uusi yksityinen päiväkoti. Kesällä Kiimingistä purettiin seurakunnan leirikeskus Suvela vakavan homevaurion takia, ja paraikaa tontille rakennetaan uutta noin 1,9 miljoonaa euroa maksavaa pytinkiä. Sisäilmaongelmia, kosteusvaurioita tai hometta on havaittu ja osin korjattu Kiimingin yläasteella, Hannuksen, Ylikylän, Alakylän ja Huttukylän pienissä kouluissa, Kiiminkijoen koulussa, Jäälin koulussa, kunnanvirastolla, Jäälin Tuokkosen päiväkodissa, lukiolla sekä terveyskeskuksessa. Jäljelle ei jää monta tervettä julkista rakennusta. "Ei niitä käytännöllisesti katsoen ole missään muuallakaan. Tässä on tullut 20 vuoden aikana oltua homekoulussa kantapäästä lähtien. Valtakunnallisten tutkimusten mukaan noin 70 prosenttia kaikista valtakunnan rakennuksista kärsii jonkinlaisista vesi-, kosteus- ja sitä kautta homevaurioista--myös yksityisten ihmisten kodit. Ei se yksistään Kiimingin ongelma ole", puolustautuu Kiimingin kunnan tilapalvelupäällikkö Hannu Kuusela. Antti Ervasti "
Jari Laru

Laivakankaan uusi koulu hahmottuu | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Laivakankaan uusi koulu hahmottuu Kiimingin kunnan kaikkien aikojen suurimman ja kalleimman rakennuksen, 500 oppilaan Jäälin Laivakankaan koulun suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Suunnitelmat valmistuvat loppukesällä siten, että kaivinkone pääsee irti syksyllä. Töiden arvioidaan maksavan 11,5 miljoonaa euroa. Laivakankaan koulu on suuri koulu, mutta ei suinkaan suurin. Esimerkiksi Oulun Kaakkurin koulu on liki kaksi kertaa sitä suurempi. Noin 6 750 neliön rakennusten sydän on pääaula. Avaraan aulaan avautuu näkymä eri puolelle tonttia. Aulasta on yhteydet eri siipiin. "Aulan erikoisuus on, että se on kaksi kerroksinen. Aulan keskiosaan tulee myös luonnonvaloa toisen kerroksen ikkunoista. Muutenkin sen valoisuuteen on kiinnitetty paljon huomioita", pääsuunnittelija arkkitehti SAFA Pekka Lukkaroinen kertoo. Liikuntasalia voidaan muunnella katsomorakenteilla. Liikuntasali pystytään myös yhdistämään ala-aulaan, kun siirtoseinä poistetaan. Silloin tiloissa voidaan järjestää monenlaisia kulttuuritapahtumia. Monikäyttöisyyttä edistetään sillä, että aulan kautta voidaan kulkea illalla liikuntasaliin, teknisiin tiloihin sekä musiikki- ja kuvataideluokkiin siten, että varsinaisiin koulutiloihin ei päästä. Piharatkaisuissa on otettu huomioon, että kouluun tulee monen ikäisiä oppilaita. Kouluun tulee eri-ikäisille tarkoitettuja erillisiä pihoja, mutta myös kaikille yhteistä tilaa, jossa on esimerkiksi pallokenttä. "Tämä on arkkitehtuuriltaan moderni rakennus, joka sopii metsäiseen ympäristöön. Rakennus on punatiilinen pulpettikatto vuosi sitten valmistuneen samalla tontilla olevan päiväkodin linjausten mukaisesti", Lukkaroinen pelkistää. Ensin rakennetaan liikuntasali Jäälin Laivakankaan koulun ja liikuntahallin työt alkavat todennäköisesti tänä vuonna. Ensin nousee liikuntahalli. Valtuusto hyväksyi budjettiin rahat liikuntasalin rakentamiseen, mutta kaivinkoneiden startti edellyttää kaikkien r
Jari Laru

Päiväkodin harjannostajaiset Jäälissä | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Päiväkodin harjannostajaiset Jäälissä Laivakankaan päiväkodin harjannostajaisia vietetään perjantaina Jäälissä. Päiväkodista tulee neljäosastoinen ja 63-paikkainen. Rakennuksen kerrosala on 1156,0 neliötä ja sen arkkitehti- ja pääsuunnittelu on kuusamolaisen arkkitehtitoimisto Seppo Koutaniemi Ky:n tekemää."
Jari Laru

Kiimingin tontit haussa | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kiimingin tontit haussa Kiimingin kunta tarjoaa omakotirakentajien haettavaksi 14 tonttia Jäälin Laivakankaan ja kirkonkylän Hakomäen alueilta. Molemmilla alueilla kunnallistekniikka on valmiiksi rakennettu. Hakomäellä on mahdollisuus kytkeä talo kaukolämpöön. Hakuaikaa tonteilla on huhtikuun loppuun saakka. "
Jari Laru

Jäälin urheilukenttä siirretään Laivakankaalle | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Jäälin urheilukenttä siirretään Laivakankaalle Oulun Diakonissalaitoksen omistamalle maalle Jäälin Laivakankaalla on laadittu asemakaavan muutos ja laajennus. Korvaukseksi Kiimingin kunta saa urheilualueen vaatiman alueen Laivakankaan koulun läheltä. Kunnanhallitus esittää kaavan hyväksymistä valtuustolle. Kaava voidaan hyväksyä valtuustossa sen jälkeen, kun maanomistajat ja kunta ovat allekirjoittaneet maankäytön toteuttamissopimukset. Asemakaavalla laajennetaan pientaloaluetta yleiskaavan mukaisesti Laivakankaantien eteläpuolella sekä varataan urheilukentälle alue koulua vastapäätä. Jäälin nykyisen urheilukentän paikalle on tulossa ostoskeskuksen laajennus. "
Jari Laru

Jäälissä riidellään biolämpövoimalasta | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Jäälissä riidellään biolämpövoimalasta Kiimingin kunnan päätös rakentaa biolämpövoimala Jäälin Laivakankaalle on saanut alueen asukkaat järjestäytymään. Laivakankaalaiset vastustavat suunnitelmaa, sillä voimalaitos aiotaan sijoittaa Laivankankaalle pian rakennettavan koulun kylkeen. Rakennusten väliin jää parikymmentä metriä. "Käytännössä lämpövoimala rakennetaan uuden koulun pihalle", sanoo laivakankaalaisten puhemies Tuomo Tourula. Uuden suuremman lämpövoimalan tarve on Kiimingissä tiedetty jo pitkään. Vanha lämpövoimala on Jäälin koulun yhteydessä, mutta se on liian pieni kasvavan asutuksen tarpeisiin. Tourulan mukaan laivakankaan asukkaat kokevat jääneensä uutispimentoon. "Olemme olleet kuin ruususen unessa. Olisi kai pitänyt seurata lehtiä, mutta jotenkin väsyimme, kun voimala oli menossa milloin mihinkin." Tourulan mukaan asukkailla ei myöskään ole ollut käsitystä tulevan lämpövoimalan suuruudesta. "Olemme kuvitelleet, että uusi voimala on yhtä pieni kuin vanha voimala, mutta uuden voimalan alueelle on tulossa kymmenen metriä korkeita rakennuksia ja öljysäiliöitä. Ei sellainen sovi koulunpihalle sijoitettavaksi." Tourula korostaa Laivankankaan ympäristöarvoja. Alueella on uimaranta ja viehättävä mäntykangas. Alue on alunperin kaavoitettu asuin- ja virkistyskäyttöön, mutta lämpövoimalan sijoittamiseksi on tehty asemakaavan muutos. Kiimingin kunnan kaavoitusarkkitehdin Hilkka Lempiäisen mukaan lämpövoimalan sijoituspaikkaa on harkittu hyvin tarkkaan. "Kaikkia vaihtoehtoja on harkittu. Sopivan sijainnin löytäminen on aina hankalaa, aina tulee sanottavaa." Kunta tutki seitsemän eri sijoituspaikkaa, joista loppusuoralle pääsi neljä. Kunta pyysi myös Oulun seudun ympäristöviraston lausunnon. Virasto suositteli jäähallin läheisyyteen sijoitettavaa vaihtoehtoa. Kunta päätyi kuitenkin eri vaihtoehtoon eli Laivakankaan koulun alueeseen. Ympäristövirasto totesi lausunnossa
Jari Laru

Kiimingillä jätti-investoinnit | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kiimingillä jätti-investoinnit Oulun vuosisadan investoinnit kalpenevat Kiimingin ensi vuoden rakentamisen varjoon, jos kunnan käyttämää 11,4 miljoonaa verrataan kaupungin väkilukuun. Ensi vuonna möyrähtävät kaivinkoneet käyntiin parikymmentä vuotta esillä olleen 13 miljoonan Laivakankaan koulun ja liikuntahallin tontilla. Eivätkä investoinnit lopu tähän. Vuonna 2007 ovat myös luvassa 11 miljoonan investoinnit, joita toki kasvattaa Laivakankaan loppuosa. Kiimingin iäisyyshanke Koitelikin saa vauhtia ensi vuonna. Seudulliseen matkailukeskuksen kehittämiseen on varattu 1,3 miljoonaa. Kunnanhallitus esitti talousarvion valtuustolle maanantaina. Talousarviossa näkyy valtuuston pari viikkoa sitten tekemä kouluverkkopäätös, jonka osana sivukylien koulujen remonteissa säästetään. Niinpä aikaisempaan investointisuunnitelmaan ensi vuodelle sisältyneen Kiiminkijoen koulun laajennusta on turha etsiä investointilistalta. Pakettiin liittyvä kuutosluokkalaisten siirto voi alkaa vasta sen jälkeen, kun Laivakankaan koulu on valmistunut. Uudella mallilla toimiva Honkimaan päiväkoti aloittaa ensi vuonna toimintansa. Päiväkodin hoito on kilpailutettu, ja sen ruokahuollon, siivouksen ja kiinteistönhuollon kilpailutus on kesken. Yksityistämistä jatketaan työterveydenhuoltoon ja laboratoriotoimintaan. Vanhusten siivouspalvelussa tulee käyttöön palveluseteli. Ensi vuonna lisätään myös vanhustenhuollon avopainotteisuutta. Vähän kevyempiäkin asioita sisältyy kunnan ensi vuoden talousarvioesitykseen. Kunta ostaa ensi vuonna kahdeksan pienoisveistosta akateemikko Oskari Jauhiaisen Haravatyttö-työstä kulttuuripalkinnoksi tai huomionosoitukseksi. Vuosikate nousee ensi vuonna kauhurajan yläpuolelle, mutta alijäämää kertyy kaksi miljoonaa. Kunnalla ei ole vanhoja kattamattomia alijäämiä, mutta ei varauksiakaan. Isot investoinnit tulevat ja velka kasvaa. Kunnanjohtaja Eino Iisakka myöntää, että talous on tiukoilla, mutt
Jari Laru

Uusi jätekeskus Ouluun ei ole enää ajankohtainen | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Uusi jätekeskus Ouluun ei ole enää ajankohtainen Punaisenladonkankaalle Alakyläntien varteen suunniteltu jätekeskus ei ole Oulun kaupunginhallituksen mielestä enää ajankohtainen, kun Oulun Jätehuolto suunnittelee laajentavansa Ruskon nykyistä kaatopaikkaa. Kaupunginhallituksen näkemyksen mukaan myös Kemiran teollisuusalueelle rakennettava jätteenpolttolaitos vaikuttaa niin, ettei Punaisenladonkankaasta tarvita lähivuosikymmeninä. Kaupunginhallitus antoi lausuntonsa Ruskon jätekeskuksen laajentamissuunnitelmien ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Ruskon jätekeskuksen laajentamiseksi on kolme vaihtoehtoa, joista suurin 29 hehtaarin lisäpinta-ala jatkaisi Ruskon käyttöikää vuoteen 2045 saakka. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan liputtanut tässä vaiheessa minkään vaihtoehdon puolesta lopullisesti, vaan ilmoitti, että lopullisia kaatopaikkapäätöksiä tehtäessä otetaan huomioon myös taloudellinen näkökulma. Kaupunginhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi ICT-toimintoja koskevia linjauksia. Kaupunki suunnittelee lähtevänsä yhteistyöhön Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa tietohallinnon kehittämisessä. Sen sijaan valtakunnalliseen yhteistyöhön ei aiota rynnätä suoraan, vaan niistä tehdään ratkaisut erikseen, kun tiedetään, miten ala kehittyy. "
Jari Laru

Superiltapäivä juhlisti jätti-investoinnit | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Oulun superviikonloppua edeltävä Kiimingin torstai oli toivoa täynnä, kun koulun peruskiven muurausta ja päiväkodin avajaisia juhlittiin Kiimingissä samana päivänä. Kunnan historian suurin rakennustyö, Jäälin Laivakankaan koulu lupaa helpotusta ainakin hetkeksi kasvavan kunnan pullisteleville kouluille. Jääliläisten ja välikyläläisten yläastelaisten ei tarvitse enää ensi lukuvuoden jälkeen matkustaa kampsuineen vastavirtaan kirkonkylälle. Honkimaan päiväkoti taas lyhentää päivähoitopaikkajonoja. "Kiimingissä on jatkossa kaksi järkevän kokoista yläastetta, vaikkakin molemmat ovat yhä noin 500 oppilaan suurkouluja. Mutta ilman Laivakangasta yläasteesta tulisi mammuttikoulu", Kiimingin sivistystoimenjohtaja Markku Väisänen sanoo. Nyt kirkonkylällä pänttää oppia päähänsä ahtaissa tiloissa 600 koululaista. Kun uusi koulu valmistuu, jää Jääliin edelleen alakoulu, mutta kaikki alueen viitos- ja kuutosluokkalaiset menevät Laivankankaan kouluun. Sen sijaan paljon arvostelua aiheuttanut kaikkien viitos-kuutosluokkalaisten kuljetus kirkonkylälle ja Laivakankaalle on ainakin toistaiseksi jäissä valtuuston päätöksen mukaisesti. Tämän vuoden alusta ovensa avanneen Honkimaan päiväkodin viralliset avajaiset oli sopivasti tällätty Kiimingin supertorstaille. Lähes uunituoreessa päiväkodissa on vuorokauden ympäri auki oleva vuorohoitopaikka, johon sopii kerrallaan 12 lasta. Lisäksi päiväkodista löytyy ostosopimukseen perustuva yksityinen päiväkoti, jossa on 70 lasta. Mikään viisastenkivi Kiimingin päivähoitopulaan uusi päiväkoti ei ole. Uudet tilat lisäävät vain vajaalla kymmenellä prosentilla kunnan päivähoitopaikkoja. Päiväkodinjohtaja Rauni Karjalainen pitää tärkeänä, että vuorohoito on keskitetty. "Nyt lasten satunnaista hoitoa voidaan kehittää. Siinä on ensisijaisen tärkeää vanhempien ja päivähoidon henkilökunnan yhteistyö", hän sanoo. Alue- ja kuntaministeri Hanne
Jari Laru

Jääli saa uuden päiväkodin | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Kiimingin ensi vuoden käyttömenot kasvavat seitsemän prosenttia. Vaikka se ylittää selvästi inflaation, ei kunnanjohtaja Eino Iisakka pidä talousarvioesitystä löysänä. "Kun patoutuneet paineet palveluissa ja jatkuvasti kasvava väkiluku otetaan huomioon, talousarvioesitys on tiukahko." Hallintokuntien esityksiä on pitänyt karsia runsaasti. Kireys on luonnehtinut Kiimingin talousarviota jo aikaisempina vuosina. "Menemme hitaasti eteenpäin", sanoo kunnanjohtaja. Kiimingin kunnanhallitus hyväksyi valtuustolle menevän talousarvioesityksen maanantaina. Ainoa suuri talonrakennusinvestointi on Laivakankaan päiväkoti, johon ei ole saatu valtionapupäätöstä. Jos apuja ei saada, on talousarviossa varauduttu rakentamaan se kokonaan kunnan kustannuksella. Jatkossa kolkuttelevat kuntaa isot kouluinvestoinnit, kuten yläasteen muutostyöt vuodelle 2004 ja Jäälin uusi koulu vuodelle 2006. Myös kuntalaisia paljon puhuttaneet liikuntatilat saavat vielä odottaa vuoroaan. Sen rakentamiseen palataan kunnanjohtajan mukaan ensi vuonna. Ensi vuonna kunta rakentaa yrityspuiston kunnallistekniikkaa. Kun tiet, vesijohdot ja viemärit on rakennettu, alkaa kunta markkinoida yritystontteja, jotta kunnan työpaikkaomavaraisuus kasvaisi. Yritysmarkkinointiin ei ole määrärahaa, vaan se hoidetaan elinkeinojen normaaleista määrärahoista. Kunnan yritystilojen rakentamiseen ei ole myöskään määrärahaa, vaan siihen palataan tapauksittain, jos tarvetta ilmaantuu. Ensi vuonna kunta siisti ympäristöä ja parantaa muutenkin taajamakuvaa. Kiiminki liittyy vuonna 2003 viimeisenä Oulun ympäristökuntana myös kaupungin jätehuoltoon.
1 - 19 of 19
Showing 20 items per page