Skip to main content

Home/ Jaaliaiheiset linkit/ Group items tagged Oulun seutu

Rss Feed Group items tagged

Jari Laru

Oulun lähikunnissa isot tuloerot | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Oulun lähikunnissa isot tuloerot Harpin säde Oulusta selittää pitkälle lähiseudun asukkaiden tulotasoa. Mitä kauemmaksi kaupungista mennään, sitä niukemmaksi käy elanto. Oulun lähikuntien jotkut alueet ajavat kaupungin ohi. Pohjoistuuli puhaltaa Oulun lähialueiden postinumeroalueiden tulotilastoissa. Kiimingin Jääli otti niukan ykköstilan ennen Haukiputaan Kiviniemeä vuoden 1999 tuloissa. Sen asema on vakaa: vuoden 1990 tilastoissa se oli toinen, mutta oli noussut jo vuoden 1996 tilastoissa ykköseksi. Myös toisena tilastoissa olevan Kiviniemen ja kolmantena olevan Kempeleen Honkasen suunta on sama. Sen sijaan Haukiputaan ja Kiimingin keskukset ovat hieman menettäneet asemiaan. Alueen 28 postinumeroalueesta ne ovat pudonneet vuosikymmenen alun kymmenen parhaan joukosta muutaman pykälän alaspäin. Suurimpia pudotuksia on saanut kokea Muhoksen Jokirinne, joka on joutunut keskivälin alapuolelle kymmenen vuoden takaiselta kahdeksannelta sijaltaan. Suurimpia nousijoita ovat Haukiputaan Kello ja Limingan Tupos uusine suurine asuinalueineen. Muun muassa nämä tiedot ilmenevät Oulun yliopiston maantieteen laitoksen aluetietorekisteristä. Myös heikoimpien alueiden tiedot ovat hyvin pysyviä. Niinpä hännähuippuna oleva Ylikiimingin keskusta oli vuonna 1996 samalla sijalla ja vuonna 1990 sijalla 25. Häntäpäässä olevat Ylikiiminki, Arkala, Temmes, Kylmälänkylä ja Hailuoto ovat pieniä Oulusta aika kaukana olevia alueita. Professori Jarmo Rusanen Oulun yliopston maantieteen laitokselta sanoo, että eri alueiden väliset sijoitukset ovat varsin pysyviä Oulun seudulla. Muutokset ovat olleet vuosikymmenen aikana pieniä. Selvityksessä yhtenä alueena mukana ollut Oulu sijoittuu tuloissa kuudenneksi. Sen asema on hieman heikentynyt. Vuonna 1990 se oli kolmas ja vuosikymmenen puolivälissä viides. Jos Oulu jaetaan postinumeroalueisiin, nousevat Kuivasjärvi reiluine 25 000 euron keskituloineen, Värttö-Maikkula, Mäntylä ja Iinatti
Jari Laru

Joko juna jätti Kiimingin ja kumppanit? | Muuten | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    Monet Oulun seudun kunnanisät ja -äidit ovat olleet huolissaan, kun suuri ja pelottava Oulun kaupunki on halunnut rohmuta kunnat syövereihinsä. Kuntalaiset saavat puolestaan olla huolissaan siitä, huoliiko Oulu kuntia enää mukaansa. Jättikö juna jo? Jos niin on käynyt, asiat ovat huonosti meidän Oulun ympäristössä asuvien kannalta. Elo itsenäisyytensä puolesta kamppailleessa kituvassa kuntapahasessa ei ole herkkua palveluiden kannalta, vaikka nimenomaan palveluista kuntaliitoskriittiset kommentoijat ovat olleet ensimmäiseksi huolissaan. Kansalaiset vastaan harvalukuinen joukko päättäjiä - kumpi on tärkeämpi? Kumman sana painaa enemmän? Edellinen on tärkeämpi mutta jälkimmäiset saavat päättää edellisten tulevaisuudesta. Limingan kunnanhallituksen puheenjohtaja Helena Tornberg ja Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuija Pohjola ovat esittäneet neuvoa antavan kansaäänestyksen järjestämistä Oulun seudun yhdestä kunnasta. Ajatus on erittäin hyvä ja kannatettava. Haluaako Oulu sulauttaa itseensä rahattomia ja vauhdikkaasti sellaisiksi muuttuvia naapureitaan? Sitä sietää nyt kysyä. Esimerkiksi Kiiminki olisi voinut toimia paremmin seudullisessa yhteistyössä ja rakentaa uuden paloaseman Välikylään, jotta asema olisi palvellut myös kuntarajan toisella puolella olevia asukkaita. Kiimingin toiseen, kovasti kasvavaan keskustaan, Jääliin, Välikylästä olisi paljon lyhyempi matka kuin kirkonkylältä. Kiimingillä ei ollut siihen rahaa eikä halua, vaan Oulu rakentaa nyt paloaseman Ruskoon parin kilometrin päähän Välikylään suunnitellun aseman paikasta. Tämä on tuskin ainoa esimerkki siitä, miten kuntarajat ja kunnallinen itsekkyys haittaavat alueen yhteistyötä, vaikka kuntayhteistyön Oulun seudulla on sanottu olevan parhaasta päästä. Yhdessä Oulun seudun kaupungissa paloasemien ynnä muiden paikat ratkottaisiin sen mukaan, missä asuu ihmisiä, joille tuotetaan palveluja. Sellainen taitaa omiin n
Jari Laru

Kuka alakaa ketäki vai alakaako kukkaa kettää? | Muuten | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kuka alakaa ketäki vai alakaako kukkaa kettää? Muutaman lähiviikon sisällä pitäisi kirkastua, millä mallilla Oulun seudun kunnissa jatkossa mennään; kuka alkaa ketäkin vai alkaako kukaan ketään. Vielä hetki sitten kuviot näyttivät aika innottomilta ja epämääräisiltä, mutta nyt tuntuu olevan pientä vipinää ilmassa. Kuinka nopeasti se sitten johtaa tosi toimiin, onkin jo toinen juttu. Oulun alkuperäinen ajatus kihlata kerralla koko seutu, ei kuitenkaan toteudu, ei ainakaan vielä. Ei näytä toteutuvan myöskään lievempi versio suurtaloudesta, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alueesta vaikuttaa tulevan totta korkeintaan muutamissa Oulun eteläpuolen kunnissa. Tavallisen kuntalaisen näkökulmasta siitä olisi tulossa torso jo siitä syystä, että päivähoito ollaan pulauttamassa kuvioista pois. Se, jos mikä olisi järkevää hoitaa kuntarajoja kunnioittamatta. Samaan aikaan Oulu on hieronut lähempää tuttavuutta kahden yksittäisen kunnan, Haukiputaan ja Yli-Iin kanssa. Kaupungin omat velkaantumiskäyrät näyttävät kuitenkin niin uhkaavilta, että sen into ottaa vastuulleen köyhiä kosijoita on jonkin verran hiipunut. Sitä paitsi ainakin Haukiputaalla puntit sinkkuna pysymisen ja Ouluun liittymisen välillä tuntuvat olevan vähintäänkin fifty-sixty. Toisaalta muualta voi pian olla tunkua oven taakse siitäkin edestä. Kiiminki esiintyi viikko sitten seudun puhemiehenä ja toi peliin uuden avauksen. Se esitti, epävirallisesti tosin, selvityksen tekemistä useamman kunnan liitoksesta kerralla. Käytännössä tämän typistetyn uuden Oulun voisivat muodostaa Oulu, Kiiminki, Haukipudas, Yli-Ii ja Oulunsalo. Muhoksellakin on herätty. Oulussa ajatusta ei pidetty mahdottomana, mutta kyseisten kuntien olisi ensin itse ilmaistava halukkuutensa ja lähestyttävä asiassa virallisesti. Vasta sen jälkeen Oulu voi ottaa asiaan kantaa: tosin aluksi vain siihen, tehdäänkö sitä selvitystä vai ei. Valtionhal
1 - 3 of 3
Showing 20 items per page