Pomppivatko ja kääntyilevätkö kirjaimet kun koitat lukea? Kärsitkö dysleksiasta eli lukemisen erityisvaikeudesta, kansanomaisesti lukihäiriöstä? Koetapa uutta ilmaista fonttia, jonka on nyt uutisoitu auttaneen monia lukemisvaikeuksien kanssa painineita ympäri maailman.
"Jotta pystyisimme työskentelemään rennosti ja tehokkaasti, tietotyö vaati uudet pelisäännöt. Työ on nykyään suurelta osin yhteistyötä ja viestinnän merkitys on kasvanut kaikilla aloilla. Tietotekniikkataidot ja yhteistyökyky ovat uusia kansalaistaitoja, joita pitää osata.
Osaamisellakin on minimistandardi. Tämän päivän tuottavuus on yhteisöllistä, jossa ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Ethän se ole sinä?"
Työ- ja elinkeinoministeriö
Työharjoitteluun, koulutukseen tai valmennukseen osallistuneet nuoret työllistyvät selvästi muita työttömiä paremmin. Kuitenkin osa pelkällä peruskoulupohjalla töitä hakevista nuorista on vaarassa syrjäytyä. Koulutuksen hankkiminen myöhemmällä iällä on yhä epätodennäköisempää, vaikka työvoimapalvelut kannustavat opiskeluun.
Työ- ja elinkeinoministeriö
Suomen monimuotoisuusverkosto on Finnish Business & Societyn (FiBS) uusin kaikille organisaatioille avoin yritysvastuupalvelu. Verkostoon voi liittyä allekirjoittamalla monimuotoisuussitoumuksen, jossa organisaatio lupautuu tarjoamaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille sidosryhmilleen, hyödyntämään yksilöllistä osaamista ja tarpeita, johtamaan oikeudenmukaisesti niin henkilöstöä kuin asiakkuuksia sekä viestimään monimuotoisuuteen liittyvistä tavoitteistaan ja saavutuksistaan.
Tavoitteena on luoda ammattikorkeakoulujen jatko- ja täydennyskoulutuksen sekä sidosryhmien toimijoille ja päättäjille yhteinen foorumi sekä löytää että jalostaa yhteisiä näkemyksiä amk-tutkinnon jälkeiseen osaamisen kehittämiseen.
Viimeinen ilmoittautuminen 29.10.2012
Tilaisuudessa käsitellään ajankohtaisia ammatillisen ja aikuiskoulutuksen kehittämiseen liittyviä rakenteellisia kysymyksä.
Viimeinen ilmoittautuminen 5.10.
- Me haluamme varmistaa riittävän pienet ryhmäkoot, jotta opettajalla on aikaa oppilaille ja mahdollisuus huomioida erilaisten lasten ja erilaisten ryhmien tarpeet. Näin tuetaan peruskoulun kehittämistä koko ikäluokalle yhteisenä, tasavertaiset edellytykset turvaavana opetuksena. Koulujen välisten erojen kaventamiseksi avustuksia suunnataan kouluille, joiden koulunkäyntialueilla väestön työttömyysaste on korkea, koulutustaso heikko ja maahanmuuttajien väestöosuus korkea, opetusministeri Jukka Gustafsson korostaa.
Facebookin tehokäyttö -kurssi perehdyttää sinut Facebookin perusteisiin profiilin luomisesta aina ryhmien ja sivujen käyttöönottoon. Asiantuntija Jani Liljan johdolla opit myös käyttämään Facebookin tärkeimpiä työkaluja kuten statustiloja, viestejä, kuvia, kysymyksiä ja monia muita toimintoja.
Joukko matematiikan tohtoreita, opettajia ja opiskelijoita kirjoitti lukion pitkän matematiikan MAA1-kurssin oppikirjan raakaversion yhdessä viikonlopussa 28.-30.9.2012.
Kokeilen tässä jaksossa Flipped Classroom -menetelmää pitkän matematiikan kurssilla MA2.
Kurssiin on olemassa valmiit opetusvideot Opetus.tv sivustolla ( Opetus.tv/MA2 )ja opiskelijoilla on käytössään myös tehtävien malliratkaisut koulun nettisivuilla.
Opetuskirjastosta löytyvät mm. Adoben, Microsoftin ja Googlen tuotteita. Voit opiskella esimerkiksi tekstinkäsittelyä, kuvankäsittelyä ja sosiaalista mediaa tai harjoitella ATK -ajokorttia varten suomeksi missä ja milloin haluat.
Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli kehittää kysely, jolla voidaan tutkia yliopisto-opiskelijoiden oppimista ja kokemuksia oppimisympäristöstä.
"Lisäksi tarkasteltiin opiskelijoiden ja opettajien käsityksiä hyvästä opetuksesta ja näiden yhteyttä kokemuksiin oppimisympäristöstä. "
Anna Parpala 2010