Group items tagged

"Mikko Salmea pyydetään ottamaan pora käteensä. Onhan mies vasta muuttanut omakotitaloon järvenrannalle Jääliin ja varmasti jokunen taulu on vielä asentamatta. Pora viihtyy eläväisen pastorin käsissä porana vain hetken. "I´m Bond, James Bond", Salmi poseeraa pyytämättä. Kirkon töistä sekä myös viihde- ja media-alalta tuttu poppipappi, piispan poika, rakastaa ilmiselvästi heittäytymistä. Voi heittäytyä radiotoimittajaksi, välillä tekemään virsikaraokea tai niinkuin nyt, asumaan perheineen Oulun seudulle. Heittäytyminen vie aina johonkin uuteen, ja siihen Salmi on valmis. Sitä hän odottaa myös kirkolta. "Kirkon pitää olla niin rohkea, että se uskaltaa mokatakin", hän saarnaa. "Vaikka Helsingin Usko, toivo, rakkaus -kampanjan viesti ei mennyt aivan perille - ironia muuten on tosi vaikea laji kirkon piirissä - ainakin yritettiin jotain ja saatiin keskustelua aikaan!" Kyseinen kampanja oli se, jossa neuvottiin, että "Ole uskis omalla tyylilläsi". Mikko Salmen puoliso Anna on Oulun kansainvälisessä koulussa opettajana ja Mikko koti-isänä kevään ajan Kerttua, 4, ja Ville-Veikkoa, 1, hoitamassa. Hänellä on viritteillä monia työkuvioita Oulun seudulla. Lisäksi syksyllä on tulossa kirja ja jossakin vaiheessa pukkaa myös uutta levyä. "Uskomatonta, kuinka paljon aikaa ulos lähteminen vie lasten kanssa", mies päivittelee kesken kaiken ja virnistää: "Olen onneksi tajunnut sen, että jos äiti menee arkena lasten kanssa ravintolaan syömään, sitä saatetaan pitää laiskana, mutta jos isä menee, se on söpöä." Perheen Jääliin muuttoa vauhditti moni asia. Vähäinen ei ole se seikka, että Helsingin kolmion hinnalla saa pohjoisesta uudehkon omakotitalon. Myös isovanhemmat lähes naapurissa ovat arvokas asia. "Jollekin voi olla ongelma, että olen piispan poika, mutta minulle, tai isällekään, se ei sitä ole", Mikko hymähtää. Hän ei tietenkään hyväksy kaksinaismoralismia, jota pohjoisessa papeilta

"Mies, joka lensi postimerkkiin Ehkä otin, ehkä en.Valkoiset kirjaimet seisovat ytimekkäästi mustan paidan rintamuksessa. Me, suomalaiset, tunnemme tämän paidan kantajan. Paitaan kirjailtu sanonta on vain yksi hänen kuuluisista letkautuksistaan, jotka kiertävät kansanperintönä jo sukupolvelta toiselle. Yleensä pohjaväri on keltainen, se on lööpin väri. Niissä on juotu ja sekoiltu, rakastettu ja erottu, vangittu ja vapautettu, naurettu ja itketty. Naurun ja itkun pitkä välimatka on käsittämättömän lyhyt. Yksi nauraa näille lööpeille, toinen itkee. Eli saisiko olla lisää alkoholia? Kenties jotain sekoilua? Haluaisitteko vielä lisää keltaista väriä tähän juttuun? Ei kiitos. Palataan mieluummin 1980-luvulle. Sinne, mistä kaikki todella alkoi. On nimittäin syytä muistaa, mikä tämän kaiken takana on. Sieltä löytyy mäkihypyn suurin legenda. Urheilunero, joka pääsi Björn Dählien ohella ainoana pohjoismaisten hiihtolajien edustajana arvostetun ranskalaisen L´Equipe-urheilulehden viime vuosisadan sadan parhaan urheilijan listalle. Puhutaanko siis mäkihypystä? Tänä iltana keikalla: Matti Nykänen. Lokakuinen lauantai-ilta on musta kuin salmiakkitehtaan seinä. Kenties juuri siksi kansa on pakkautunut mölisemään sisälle ravintolaan. Jääliläisen ravintolan takahuone on keittiö. Uunit hohkaavat lämpöä ja kokit pyyhkivät hikeä kiireensä keskellä. Matti Nykänen, 46, nostaa punaisen urheilukassinsa pöydän päälle. "Tästä on olympialaiset aika kaukana", hän hymähtää ja vilkuilee ympärilleen. Totta, Calgaryn olympialaiset ovat yli 21 vuoden ja reilun 7 000 kilometrin päässä. Calgaryssa vuonna 1988 Nykänen sementoi paikkansa maailman kaikkien aikojen hyppääjänä. Vastaavaa ylivoimaa ei ole sen jälkeen nähty. Nykänen tuli, näki ja voitti kaikki kolme kultamitalia. Neljä vuotta aikaisemmin Sarajevon kisoissa Nykänen sai suurmäessä kultaa ja normaalimäessä hopeaa. Jos joukkuem