Group items tagged

"Mies, joka lensi postimerkkiin Ehkä otin, ehkä en.Valkoiset kirjaimet seisovat ytimekkäästi mustan paidan rintamuksessa. Me, suomalaiset, tunnemme tämän paidan kantajan. Paitaan kirjailtu sanonta on vain yksi hänen kuuluisista letkautuksistaan, jotka kiertävät kansanperintönä jo sukupolvelta toiselle. Yleensä pohjaväri on keltainen, se on lööpin väri. Niissä on juotu ja sekoiltu, rakastettu ja erottu, vangittu ja vapautettu, naurettu ja itketty. Naurun ja itkun pitkä välimatka on käsittämättömän lyhyt. Yksi nauraa näille lööpeille, toinen itkee. Eli saisiko olla lisää alkoholia? Kenties jotain sekoilua? Haluaisitteko vielä lisää keltaista väriä tähän juttuun? Ei kiitos. Palataan mieluummin 1980-luvulle. Sinne, mistä kaikki todella alkoi. On nimittäin syytä muistaa, mikä tämän kaiken takana on. Sieltä löytyy mäkihypyn suurin legenda. Urheilunero, joka pääsi Björn Dählien ohella ainoana pohjoismaisten hiihtolajien edustajana arvostetun ranskalaisen L´Equipe-urheilulehden viime vuosisadan sadan parhaan urheilijan listalle. Puhutaanko siis mäkihypystä? Tänä iltana keikalla: Matti Nykänen. Lokakuinen lauantai-ilta on musta kuin salmiakkitehtaan seinä. Kenties juuri siksi kansa on pakkautunut mölisemään sisälle ravintolaan. Jääliläisen ravintolan takahuone on keittiö. Uunit hohkaavat lämpöä ja kokit pyyhkivät hikeä kiireensä keskellä. Matti Nykänen, 46, nostaa punaisen urheilukassinsa pöydän päälle. "Tästä on olympialaiset aika kaukana", hän hymähtää ja vilkuilee ympärilleen. Totta, Calgaryn olympialaiset ovat yli 21 vuoden ja reilun 7 000 kilometrin päässä. Calgaryssa vuonna 1988 Nykänen sementoi paikkansa maailman kaikkien aikojen hyppääjänä. Vastaavaa ylivoimaa ei ole sen jälkeen nähty. Nykänen tuli, näki ja voitti kaikki kolme kultamitalia. Neljä vuotta aikaisemmin Sarajevon kisoissa Nykänen sai suurmäessä kultaa ja normaalimäessä hopeaa. Jos joukkuem

"Olympiakylän oloneuvos Eteisessä on kuin yhdeksäsluokkalaisten kollien kotibileissä. Miten tästä kasasta löytää omat tennarinsa? Muutenkin näyttää siltä, ettei äiti ole kotona. "Täällä ei ole kaappitilaa, ja kuukauden reissulla kaikilla on hirveästi tavaraa", pahoittelee Teemu Kattilakoski, kotioloissa kuulemma hyvinkin siisti mies. Muovimatoilla peitetyillä lattioilla lainehtii kassia, pussia, nyssäkkää ja vaatekasaa. "Ensin sitä yrittää pitää paikat siistinä, mutta näin siinä aina käy. Joukossa on aina joku sottapytty." Ollaan osoitteessa 1090 Legacy Way, Whistlerin olympiakylässä, kahdeksan kilometriä valtatie 99:aa keskustasta Vancouverin suuntaan. Rivitalossa, jonka jokaisen viiden asunnon ulko-oven päällä roikkuu iso siniristilippu. Kolmikerroksisista asunnoista ensimmäisessä, siinä, jossa majailee 11 suomalaisen mieshiihdon ja yhdistetyn mitalitoivoa. "Mutta rottia ei ole, eikä päivä paista ovista", Kattilakoski höröttää. Perusasiat ovat siis kunnossa. Kaikkea, mitä rahalla saa Neljä vuotta sitten Kaleva kävi Italian Pragelatossa katsomassa, miten Teemu Kattilakoski valmistautui Torinon olympialaisten 50 kilometrin kilpailuun asumalla irvokkaan mökinrähjän keittokomerossa. Kesäasuttavassa murjussa veti niin että sukat pyörivät jaloissa - luonnollisesti, koska ovi oli täynnä reikiä - ja siivoojien tuomisina oli rotanmyrkkyä. Vilustunut Jäälin mies niiskutti kuninkuusmatkalta maaliin sijalla 43. Nyt moitteen aiheet ovat kovin erilaiset. "Huone on vähän pieni", Kattilakoski viittoo ympärilleen. Viereisessä sängyssä kämppäkaveri Ville Nousiainen potee hotellikuolemaa lökäverkkareissaan, läppäri mahan päällä ja tukka vielä enemmän pystyssä kuin tavallisesti. "Ja nettiyhteys surkea." Mutta onneksi liki 3 000 asukkaan olympiakylästä löytyy nettikahviloita, mehubaareja, kuntosali, liikuntahalli ja pelihalli, sprintteripoikien mukaan oikein hyvä. Valtavassa ravintolar

"Jäälin diesel kaahaili moottorikelkalla Yhtenä päivänä pötköttelijät päättivät tempaista. Vuokrasivat moottorikelkat ja karauttivat päiväksi Silver Starin vuorille. Kumpikaan ei uskaltanut katsoa nopeusmittaria eikä siis tiedä, paljonko vauhtia oli, mutta ainakaan vehkeillä ei olisi päässyt yhtään lujempaa. Jäälin diesel oli puikoissa ensimmäistä kertaa elämässään. Varjelus lienee ollut mukana, sillä sekä Teemu Kattilakoski että Ville Nousiainen starttaavat terveinä ja hyvissä voimissa olympialaisten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisaan maanantaina. "Se oli Magnarin (päävalmentaja Dalen) idea", Kattilakoski puolustautuu. "Vaikka ehkä hänellä oli mielessä sellainen rauhallinen safari." Kattilakoski ja Nousiainen, vakituiset kämppäkaverukset, ovat olleet reissussa jo melkein kolme viikkoa. Valmistavalla leirillä Silver Starin hiihtokeskuksessa - puolimatkassa Vancouverista Calgaryyn - oli jo pakko alkaa torjua hotellikuolemaa. "Meillä on Villen kanssa semmoinen vika, että olemme molemmat vähän liiankin flegmaattisia. Kotona olen tottunut jatkuvaan sähinään, mutta reissussa hommasta tulee heti pötköttelyä", perheenisä, yrittäjä ja hiihtäjä sanoo. "Vaimo kävi viikon Silver Starissa, se onneksi vähän katkaisi rutiinia." Tylsää eli ei, pitkä leiritys oli silti oikea ratkaisu, Kattilakoski uskoo. 1 600 metristä haettiin vauhtia olympialaduille seitsemisensataa metriä alemmas. Myös aikaerosta toipuminen vei Kattilakoskelta verrattain kauan. Olympiakylään leiriläiset laskeutuivat perjantaina. Reilu viikko sitten Kattilakoski hiihti Canmoressa maailmancupin 15 kilometriä vapaalla. Sijoitus oli hyvä 12:s, vaikka tuntemukset kropassa olivat kammottavia. "Se on hyvä merkki, jos sellaisella ololla pääsee noille sijoille." Maanantain avausmatka on Kattilakosken ainoa henkilökohtainen uran viimeisiksi jäävissä olympialaisissa. Mies tiedostaa selkeästi olevansa mukana viestimiehenä, hakema