Skip to main content

Home/ Jaaliaiheiset linkit/ Group items tagged eläimet

Rss Feed Group items tagged

Jari Laru

Jäälissä mahdollisesti susihavainto | Oulu | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Jäälissä mahdollisesti susihavainto Jäälin koulussa Kiimingissä jaettiin viime perjantaina oppilaiden vanhemmille varoituskirje alueella liikkuvista isokokoisista elämisiä. Jäälin koulun rehtori Markku Väisänen kertoo, että kyseessä voi mahdollisesti olla jopa susi. Väisänen on ilmoittanut oppilaiden havainnosta Haukiputaan poliisille. Oppilaat kertoivat näkemästään viime viikon keskiviikkona Väisäselle, joka kävi tarkastamassa lasten havainnon. Väisäsen mukaan isokokoisen eläimen jälkiä oli keskellä asutusta, rivitalojen pihalla, pyörätiellä ja läheisellä metsäpolulla. "En ole eläinasiantuntija, mutta sanoisin, että kyseessä oli ison koiran tai mahdollisesti jopa suden jäljet. Otin myös valokuvan tuoreehkoista jäljistä." Väisänen oli asian tiimoilta yhteydessä myös Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen. "Sanoivat, että susi ei ole poissuljettu mahdollisuus", Väisänen kertoo. Väisänen ei halua pelotella Jäälissä asuvia, mutta kehottaa vanhempia katsomaan, etteivät lapset kulje toistaiseksi yksin pimeillä oiko- ja metsäpoluilla. Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa Haukiputaan poliisille. Elina Ursin "
Jari Laru

Maakotkasivuilla käynyt ennätysmäärä | Kotka:Kotkauutiset | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Kotka:Kotkauutiset 8.5.2006 Maakotkasivuilla käynyt ennätysmäärä Maakotkasivuilla tehtiin tällä viikolla ennätys, kun keskiviikkona sivuilla vieraili 11 924 kävijää. Torstai-iltaan mennessä tämän kevään kokonaiskävijämäärä oli yli 19 000. Sivuston yksi ylläpitäjä, jääliläinen Pasi Jäntti arveli 20 000 rajan rikkoutuvan puoleen yöhön mennessä. Pohjois-Pohjanmaalla on kolmeen maakotkanpesään sijoitettu nettikamerat, joita voi seurata osoitteessa http://www.panoraama.com/live/maakotka/. Ensimmäisellä pesällä kotka hautoo kahta munaa, joiden kuoriutumisen laskettu aika on 4. toukokuuta. Kakkospesällekin odotetaan lintua. Siihen lintu on yleensä asettunut paria kolmea viikkoa ykköstä myöhemmin. Kolmonen jäänee ilman asukasta. Jäntille on tullut parikymmentä palautetta sähköpostilla ja puheluita Saksasta saakka. Torstaina soitti ruotsalaisen Dagens Nyheter -lehden toimittaja. Ervasti Antti "
Jari Laru

Maakotka-kameralle palautetta Amerikasta asti | Kotka:Kotkauutiset | Kaleva.fi - 0 views

  •  
    "Maakotka-kameralle palautetta Amerikasta asti Kansainvälinen palaute maakotkanettikamerasta lisääntyy kovaa vauhtia, kertoo sivujen ylläpidosta vastaava jääliläinen Pasi Jäntti. Häneen on otettu sähköpostilla yhteyttä muun muassa Kanadan Vancouverista ja Yhdysvaltain Kaliforniasta sekä Saksasta. Projektipäällikkö Stephanie Hutton Amerikan intiaanien oikeusjärjestöstä Narfista (The Native American Rights Fund) tervehti hiljattain kotkasivuja. Kirjeessään Hutton iloitsee suomalaisten ja intiaanien erityissuhteesta luontoon. Kaleva "
1 - 3 of 3
Showing 20 items per page