Group items tagged

Kalsiumaineenvaihdunnan häiriöt ilmenevät hyper- tai hypokalsemiana, hyperkalsiuriana tai luuston aineenvaihduntahäiriöinä (osteoporoosi, osteomalasia, riisitauti, renaalinen osteodystrofia, Pagetin tauti). Epäiltäessä kalsiumaineenvaihdunnan häiriöitä voidaan käyttää seuraavanlaisia tutkimuksia: seerumin ja virtsan kalsium, seerumin ionosoitu kalsium, seerumin fosfaatti, albumiini, alkaalinen fosfataasi ja tarvittaessa sen isoentsyymit, kreatiniini, kloridi ja PTH. PTH:sta on mahdollista määrittää intakti PTH sekä sen keskimolekyyli- ja N-terminaalifragmentti. Luun aineenvaihdunnan biokemiallisia mittareita voidaan käyttää kuvantamaan luun hajoamista ja/tai rakentumista. Luun rakentumisen seerumimarkkereita ovat osteokalsiini ja tyypin 1 prokollageenin aminoterminaalinen propeptidi (PINP). Vastaavasti luunhajoamista kuvastavat virtsan ja seerumin tyypin 1 kollageenin aminoterminaalinen telopeptidi (NTx) sekä seerumin tartraattiresistentti alkalinen fosfataasi (TRAP). Luuston tilaa voidaan selvittää röntgenologisesti natiivikuvin (destruktiot, murtumat ja valemurtumat, resorptio- ja osteoskleroosipesäkkeet). Luun mineraalipitoisuuden määrittämisessä käytetään tiheysmittareita. Koepalan otto luustosta tulee kyseeseen erikoistilanteissa histologisen diagnoosin saamiseksi. Hyperkalsemia Hyperkalsemia on monasti sattumalöydös varsin vähäoireisella epämääräisiä vaivoja valittavalla potilaalla. Tavallisimmat oireet on esitetty taulukossa 1. Tyypillinen hyperkalsemiapotilas on epämääräisistä neuropsykiatrisista oireista kärsivä henkilö. Aikaisemmin tyypilliset munuaiskivipotilaat ovat jäämässä selvään vähemmistöön. Vanhuksilla hyperkalsemia voi aiheuttaa dementian kaltaisen sekavuustilan. Mikäli S-Ca on alle 3 mmol/l, voidaan potilas tutkia rauhassa polikliinisesti. Mikäli arvo sen sijaan on selvästi yli 3 mmol/l ja se vielä nousee perättäisissä mittauksissa, on tutkimuksia kiirehdittävä. Kalsiumarvon

Vaikka riisitautia ei enää merkittävästi esiinny kehittyneen terveydenhuollon maissa, on viitteitä siitä, että talvikautena D-vitamiinin saanti on puutteellista maapallon pohjoisten alueiden väestöissä ja että tällä saattaa olla epäedullisia luustoon liittyviä (osteoporoosi) ja liittymättömiä terveysvaikutuksia (MS-tauti, tyypin I diabetes, verenkierto- ja syöpätaudit). D-vitamiinin laaja-alaiset vaikutukset solutasolla tekevät väestöhavaintoihin perustuvien sairausyhteyksien tarkemman tutkimisen houkuttelevaksi. Vaikka D-vitamiinin riisitaudin estoon tarvittava annos on pieni, on mahdollista, että kokonaisterveyden kannalta D-vitamiinin optimaalinen tarve saattaa olla huomattavasti suurempi.

"Pohjoisen ihmisen iho muuttui valkoiseksi, jotta voisimme hyödyntää niukan auringon. Pohjoisella pallonpuoliskolla on kuitenkin sairauksia, jotka voivat johtua D-vitamiinin puutteesta Hermostovaikutuksia Myös kaikilla niin sanotuilla autoimmuunisairauksilla uskotaan olevan yhteys D-vitamiinin kanssa. Niissähän elimistön immunologia häiriintyy ja elimistö hyökkää omia kudoksiaan vastaan. Allergiat ja astma lienevät näistä tunnetuimpia ja yhä lisääntyviä. D-vitamiini lamaa tulehdusta aiheuttavia sytokiineja ja vahvistaa tulehdusta vastustavia sytokiineja. Reuma on yksi tällä hetkellä vilkkaasti tutkituista "pohjoisista" taudeista ja jotkut reumalääkärit ovat ehdottaneet D-vitamiinisuositusten roimaa korotusta. Nivelrikon kipuihinkin D-vitamiinin arvellaan auttavan. - Ei ole ihme, että keskushermosto on D-vitamiinin tärkeä kohde-elin. Keskushermosto on kehittynyt samasta alusta kuin iho, sanoo Pentti Tuohimaa. MS-taudissa on selvää näyttöä, että D-vitamiinin vajaus voi olla riski. Sairautta ei esiinny päiväntasaajalla, eikä sitä esiinny korkeilla Alpeilla, vaikka samassa väestössä laaksoissa sairautta löytyy. Australialaisen tutkimuksen mukaan MS-taudin esiintyvyys on kääntäen verrannollinen lapsuudessa etenkin talviaikaan saadun auringon määrään. Sen suurin esiintyvyys maailmassa on tällä hetkellä Pohjanmaalla. D-vitamiinihoidoilla on saatu kohtauksia vähenemään. Pahimmillaan tauti johtaa halvaantumiseen."

Suomalainen arvostettu D-vitamiinitutkija Christel Lamberg-Allardt rohkeni sanoa vihdoin ääneen sen, minkä D-vitamiinitutkimusta seuranneet ovat tienneet jo pitkään: D-vitamiinia kannattaa syödä yli nykyisten suositusten. Tämä kannattaa ottaa vakavasti kaikkien omasta ja läheisten terveydestään kiinnostuneiden. Koska ravitsemuspoliittinen päätöksenteko on hidasta, on syytä kuunnella tutkijaa: "Hyvä nyrkkisääntö on Lamberg-Allardtin mukaan 20 mikrogrammaa päivässä aikuisille ja 10 mikrogrammaa pikkulapsille" (Yle 24.11.2009). Nykyinen suositus on aikuisilla 10 mikrogrammaa, jonka alle jää suomalaisten keskimääräinen D-vitamiinin saanti. D-vitamiinin vallankumous on tapahtunut tieteessä nopeasti 2000-luvulla. D-vitamiinia tarvitaan ympäri elimistöä ja alhaisilla D-vitamiinitasoilla on ollut tutkimuksissa yhteys laajaan joukkoon kroonisia tauteja (ennen kaikkea syövät, sydän- ja verisuonitaudit, tyypin 1 diabetes, MS-tauti, infektiot ja osteoporoosi).