Seta tarjoaa nuorille ja nuorten kanssa toimiville tietoa sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta sekä yhdenvertaisuudesta.
Sivuilta löytyy mm. tietoa jäsenjärjestöistä, nuorten tarinoita sekä tietoa nuorille suunnatuista palveluista.
Opiskelupaikan löytäminen tai työllistyminen voi olla hankalaa monesta syystä. Myös opiskeluissa eteneminen tai työssä selviytyminen voivat syystä tai toisesta tuottaa vaikeuksia.
Joskus taustalla voi olla pitkäaikaisia oppimisvaikeuksia tai ajankohtaisia mielenterveyden ongelmia, joiden käsittely voi helpottaa elämässä etenemistä ja omien tavoitteiden saavuttamista.
Näiltä sivuilta löytyy lisää tietoa sekä vinkkejä jatkotoimiin, mikäli nuori epäilee itsellään selvittelyä vaativia ongelmia.
Tietoa mielenterveydestä ja sen ylläpitoon sekä hoitoon liittyvistä palveluista. Maailmassa on joskus haastavaa elää ja löytää oma paikkansa. Vastoinkäymiset ovat osa elämää, eikä kaikki aina mene suunnitelmien mukaan. Joskus saattaa kohdata hyvin vaikeitakin asioita eikä aina tiedä, miten selviytyä. Tärkeintä on puhuminen vaikeista asioista, tabuistakin. Jos vaikeista asioista ei puhuta, niihin ei myöskään voida löytää ratkaisua eikä niihin kohdistuvia mahdollisia ennakkoluulojakaan pystytä murtamaan.
Ammattinetti on verkkopalvelu, joka tarjoaa tietoa ammateista ja aloista. Ammattinetistä löytyy ammattialojen ja ammattien kuvauksia, uratarinoita sekä tietoa opiskelusta ja tutkinnoista.
Ammattinetti on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tietoa esimerkiksi eri ammattien ja alojen vertailemiseen tai ammatinvalinnan tai urasuunnittelun tueksi. Ammattinettiä ylläpitää työ- ja elinkeinoministeriö.
Nuortenelämä.fi tarjoaa nuorelle opastusta ja ohjausta elämän eri tilanteissa. Nuortenelämä.fi ohjaa sinut myös oman kotipaikkakuntasi lähipalveluiden luo, jotka neuvovat vielä tarkemmin elämän haastavissa tilanteissa.
Sisältää tietoa, chat - palvelun ja kysy - vastaa - palvelun
Infopankki on monikielinen verkkosivusto, joka kokoaa yhteen tärkeää tietoa Suomeen muuttoa suunnittelevalle tai täällä jo asuvalle. Sivusto palvelee myös viranomaisia monikielisessä tiedotuksessa.
Infopankista käyttäjä löytää luotettavaa, omakielistä tietoa Suomeen muutosta, työstä, opiskelusta, asumisesta, koulutuksesta, terveydestä, perheestä, ongelmatilanteista ja vapaa-ajasta.
NuortenTurku on kaikille alle 29-vuotiaille nuorille tarkoitettu tietoa, neuvontaa ja ohjausta tarjoava palvelupiste. Paikan päälle voi mennä ilman ajanvarausta, soittaa tai laittaa sähköpostia. NuortenTurusta voit kysyä esimerkiksi harrastuksiin, työelämään, opiskeluun, asunnonhakuun ja vapaa-aikaan - mitä tietoa ikinä tarvitaankaan.
European Commission - EURES - Tietoa työpaikoista ja koulutusmahdollisuuksista Euroopassa EURES-verkosto tarjoaa työtilaisuuksia 32 Euroopan maasta, työtä hakevien lyhyitä ansioluetteloja (CV), tietoa toisessa maassa työskentelemisestä ja asumisesta ja paljon muuta.
Studentumista voi hakea opiskeluun liittyvää tietoa, etsiä itseä kiinnostavan koulutuksen, ottaa yhteyttä oppilaitoksiin, monipuolista tietoa opiskeluun liittyen
Tietoa ja neuvontaa Espoossa 13-25-vuotiaille. Tule käymään, soita tai meilaa. Voit surffailla tietoa netistä, selata oppaita ja ottaa esitteitä mukaasi sekä jutella nuorisonohjaajan kanssa.
Nuorten mielenterveystalo tarjoaa asiantuntijoiden tuottamaa, asiallista ja luotettavaa tietoa nuoruusiän tyypillisimmistä mielenterveyden häiriöistä ja ongelmista, niiden tunnistamisesta, hoidosta, sekä sopiviin palveluihin ohjautumisesta. Nettisivuilta löytyy myös linkkejä eri palveluntarjoajien nettisivuille.
Mielenterveystaitoja on hyödyllistä ja palkitsevaa kehittää. Täältä löydät tietoa ja harjoituksia sekä tukea elämän eri tilanteisiin. Sivusto tarjoaa tietoa ja apua mielenterveyden ongelmiin.
Suomen Mielenterveysseura on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö. Seura edistää Suomessa asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla.
Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus VALOPILKKU tukee kiusattujen lasten vanhempia, entisiä koulukiusattuja sekä työpaikallaan kiusaamista kokeneita. Toimintamme on RAY:n tukemaa ja sitä koordinoi Harjulan Setlementti ry Lahdessa. Toimimme valtakunnallisesti. Toimintamme perusajatuksena on tarjota tietoa, apua ja vertaistukea kiusaamista elämässään kokeneille. Tarjoamme keskusteluapua ja tietoa kaikkiin kiusaamiseen liittyviin asioihin nuorille, aikuisille sekä perheille.