Täällä voi kysyä tietoa ja neuvoa elämään liittyvissä asioissa puhelimitse, sähköpostitse tai Messengerissä. Palvelut ovat maksuttomia ja käytettävissä ilman ajanvarausta. Tarkoitettu alle 26-vuotiaille Helsingissä.
Luotsien toiminta on suunnattu erityisiä tukitoimia tarvitseville 12-15-vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen. Mukaan tulevalle nuorelle suunnitellaan yksilöllinen tukiohjelma, jossa sovitaan tavoitteista ja huomioidaan nuoren elämä sekä kotona, koulussa että vapaa-ajalla.
Nuorten vertaistukiryhmät ovat tarkoitettu nuorille, jotka kokevat tarvitsevansa tukea arjen asioissa, ihmissuhteissa, tulevaisuuden valinnoissa, tunteiden käsittelyssä tai muuten elämässään.
Erilaisia ja eri aihepiirejä käsitteleviä tukiryhmiä alkaa eri aikoina syksyllä 2013.
Sotatieteet ovat laaja ja moninainen kokonaisuus, joka sitoo yhteen sodat, kriisit ja niihin liittyvät turvallisuusuhat sekä pyrkimykset niiden ehkäisemiseen. Perustutkinnoissa opiskeltavia pääaineita ovat johtaminen, sotilaspedagogiikka, sotataito ja sotatekniikka. Yliopistomme opetuksen vahvuutena on teorian ja käytännön yhdistyminen. Opetuksemme on tutkimukseen perustuvaa, korkeatasoista ja työelämälähtöistä.
Korkeakoulusta valmistuvat upseerit sijoittuvat Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tehtäviin.
Kalkkers ei tarjoa majoitusta. Lämmin yöpaikka on tarjolla 16 kävijälle kotipaikkakunnasta riippumatta.Kalkkersin ohjaajilta saa neuvontaa ja keskusteluapua, jos kävijä haluaa.
* Akuutti kriisiapu yöaikaan
* Neuvonta ja ohjaus
* Mahdollisuus levätä
* Ammattiapu ja vertaistuki
* Yhteistyö viranomaisten kanssa
* Sosiaalinen tukipiste yksinäisille asunnon saaneille
Kielijelppi on kirjoittamisen ja puheviestinnän verkko-opas, joka tarjoaa apua erilaisten tekstien ja suullisten esitysten laadintaan sekä tukea viestintätilanteisiin. Kielijelppi on tarkoitettu ensisijaisesti yliopistolaisten käyttöön, mutta se sopii muillekin viestijöille tukimateriaaliksi. Suomenkielisen sivuston rinnalla toimii ruotsinkielinen Språkhjälpen.
VAMOS on 16-29-vuotiaille helsinkiläisille nuorille suunnattu palvelukokonaisuus, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia vahvuuksia sekä tukea nuorta kiinnittymään yksilöllisesti suunniteltuun jatkopolkuun. Päätavoitteena on löytää nuorelle tie koulutukseen tai työelämään.
Vamos Espoo on aloittanut toimintansa nyt huhtikuussa 2013 Espoon keskuksessa. Vamos-Omnia palvelukokonaisuus käynnistyy Espoossa Vamos Työ -hankkeella, jonka tarkoituksena on ohjata 17-29 -vuotiaita nuoria koulutukseen ja työhön.
VAMOS on 16-29-vuotiaille nuorille suunnattu palvelukokonaisuus,jonka tavoitteena on löytää nuorelle tie koulutukseen tai työelämään.
Tarjoamme nuorille yksilö- ja ryhmävalmennusta, joiden tarkoituksena on vahvistaa nuoren elämänhallintaa sekä opiskelussa ja työssä vaadittavia taitoja. Jokainen nuori saa oman työntekijän, jolla on aikaa tutustua nuoreen ja vastata hänen tarpeisiinsa. Lähetteiden ja diagnoosien sijaan yhteistyöhön tarvitaan ainoastaan nuoren oma halu tulla mukaan toimintaan. Nuoret pääsevät mukaan toimintaan ottamalla suoraan yhteyttä Vamoksen työntekijöihin joko itse, läheisensä tai ohjaavan tahon kanssa.
Nuorten turvatalot on tarkoitettu 12-19-vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen. Nuorten turvatalolta löytyy aina puolueeton aikuinen, jolle voit puhua mikäli asiasi eivät tunnu olevan parhain päin. Tarvittaessa voimme tarjota myös väliaikaisen yöpymispaikan.
Vaihtoehtoisen ammattikoulutuksen kannatusyhdistys Sovinto ry:n opetusmenetelmänä koulussa on tekemällä oppiminen. Vuosittain runsas 300 nuorta ja uudelleen koulutettavaa aikuista aloittaa opintonsa tässä monikulttuurisessa koulussa. Koulutuksiin hakeudutaan TE-toimiston kautta.
Työpajatoiminta on työkokeilua 17 - 28 -vuotiaille nuorille. Pajalla saa asiantuntevan perehdytyksen työtehtäviin, joten aikaisempaa työkokemusta tai koulutusta ei tarvita. Tärkeintä on halu oppia uutta ja etsiä positiivista suuntaa omaan elämään.
Etsivä nuorisotyö -hanke tarjoaa apua elämän haasteisiin 17-28 -vuotiaille helsinkiläisnuorille, joilla on hankaluuksia elämänhallinnassa ja työ- tai opiskelupaikan löytämisessä.
Tyttöjen talo on jokaista 10-28 -vuotiasta tyttöä tai nuorta naista varten. Talosta löytyy monenlaisia juttuja, puuhastelua, tukea ja apua vaikeuksiin ja elämän pohdintoihin. Mahdollisuuksia osallistua Tyttöjen Talon toimintaa on monia.