Palveluun voi soittaa maksutta koko maassa joka päivä. Puhelin- ja nettipalvelussa vastaavat koulutetut vapaaehtoiset aikuiset. Palvelussa voi kysyä tai keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa mietityttävästä asiasta. Palvelussa toimii myös chat.
Miessakit ry pitää huolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta parantaakseen miesten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Toimintamuotoja on mm. erosta selviämiseen, isyyteen, väkivaltaa käyttäneille.
Lapsi- ja perhetyön perustutkinto: opetussuunnitelmaperusteinen (nuoret) ja näyttötutkintoperusteinen (aikuiset), Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkintoon valmistava koulutus, Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus, Hierojan ammattitutkintoon valmistava koulutus
Kansalaisneuvonta on julkishallinnon yhteinen neuvontapalvelu kansalaisille. Sivustolla neuvotaan oikeaan palveluun, autetaan sähköisessä asioinnissa ja vastataan yleisluontoisiin kysymyksiin julkisista palveluista.
Pohdituttaako perheenperustaminen? Onko haasteita viranomaistahojen, palvelujen tai suvun kanssa? Kuinka toimii KELA ja hedelmöityshoitoklinikat? Kuinka lakeja tulkitaan? Mietityttääkö jokin asia arjessa, perhe-elämässä tai lasten asioissa?
PUHELIN
Neuvontaa saa numerosta 050-321 0048 kaksi kertaa viikossa soittoaikoina, jotka ovat
tiistaisin kello 12-13
torstaisin kello 9-10
SÄHKÖPOSTI
Kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostitse info(at)sateenkaariperheet.fi. Sähköposteihin vastataan yleensä kahden arkipäivän kuluessa. Joskus sähköposteja katoaa, eli jos vastausta ei kuulu, kannattaa lähettää kyselyä perään. Tahallaan ei jätetä kenellekään vastaamatta.
CHAT
Neuvontapalveluihin kuuluu myös kuukausittainen `kysy sateenkaariperheasiantuntijalta -chat´ kello 12-13.30. Reaaliajassa toimiva chat löytyy Väestöliiton Perheaikaa-sivustolta www.perheaikaa.fi. Chatiin voi tulla keskustelemaan ja esittämään kysymyksiään.
Palvelut ovat tarjolla ympäri Suomen suomeksi ja ruotsiksi niin pelaajille, läheisille kuin peliongelmia työssään kohtaaville. Raha- tai tietokonepelaamiseen ongelmat.
Kaikille avoin psyykkistä hyvinvointia edistävä nettipalvelu, jossa on tietoa aikuisten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeasioista. Mielenterveystalo.fi palvelun avulla voit arvioida omaa tai
toisen psyykkistä vointia ja löytää paikkoja, jotka tarjoavat tilanteeseen sopivaa apua. Palvelussa on myös
omahoito-ohjelmia, joilla voit itse helpottaa tilannettasi ja edistää psyykkistä hyvinvointiasi. Nettiterapiat
tarjoavat kohdennettua etähoitoa mielenterveyden häiriöihin ja niihin tarvitaan lääkärin lähete.
SELMA - selviytymismatka kriisistä eteenpäin on yksittäisen, järkyttävän tapahtuman kohdanneille tarkoitettu 8 viikkoa kestävä oma-apuohjelma aikuisille. SELMA tarjoaa erilaisia näkökulmia ja tehtäviä kokemasi kriisin käsittelyn tueksi.
Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus. Tukinetissä voit maksutta saada henkilökohtaista tukea, osallistua erilaisiin keskusteluryhmiin, tai voit etsiä tietoja Tukinetin palveluhausta tai aineistokannasta.
Tarjolla monimuotoisesti sekä henkilökohtaisia että ryhmämuotoisia
palveluita. Tukinetissä voit maksutta saada henkilökohtaista tukea, osallistua erilaisiin keskusteluryhmiin, tai voit etsiä tietoja Tukinetin palveluhausta tai aineistokannasta.
Tarjoaa luottamuksellista ja maksutonta keskusteluapua.
Viestiin vastaavat muutaman päivän kuluessa tehtävään koulutetut ja vaitiolovelvolliset vapaaehtoiset,
nettipapit ja muut kirkon työntekijät. Voit ottaa yhteyttä myös nimettömänä.
Kysymys- vastaus palstalla voi kysyä nimettömästi kehitysvammaisuudesta. Kysymyksiin vastaavat kehitysvamma-alan asiantuntijat ja lääkärit. Vastausaika on noin viikko.
Henkirikoksen uhrien läheisille on tarjolla vertaistukea. Huoman toiminnan tavoitteena on edistää selviytymistä ja eheytymistä sekä auttaa elämään läheisten menettämisen aiheuttaman surun kanssa.