Skip to main content

Home/ Groups/ Oppikirja uusiksi
A Rongas

Pelialan huiput kutsutaan ideoimaan matematiikan opetusta - Digi - Digiuutiset - Ilta-S... - 0 views

  •  
    "Kiuru uskoo, että pelien ja pelaamisen lisääminen opetuksessa voisi tehdä matematiikasta lapsille mielenkiintoista ja hauskaa."
A Rongas

Maaseutupolitiikka :: Uusi oppikirja johdattaa vastuulliseen ja luovaan matkailuun - 0 views

  •  
    "Matkailututkimuksen lukukirja on kirjoitettu yhteistyössä yli kahdenkymmenen matkailun tutkijan ja kehittäjän kesken, joista suurin osa työskentelee Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa Rovaniemellä. Kirja on suunnattu ennen kaikkea matkailun oppikirjaksi korkeakouluihin, mutta myös muille matkailua koskevan tutkimustiedon hyödyntäjille."
A Rongas

Hallitus lupasi ensimmäisen vuoden oppikirjat lukiolaisille ilmaiseksi | Yle ... - 1 views

  •  
    "Oppivelvollisuuden nostaminen tarkoittaisi, että jatkossa valtio maksaa lukiolaisten kirjat ensimmäiseltä vuodelta. Ammattiopistoissa korvattaisiin oppikirjojen lisäksi materiaalikuluja, joita opiskelijat ovat nyt joutuneet maksamaan omasta pussistaan. "
A Rongas

Oppikirja uusiksi! | samikal's Blog - 2 views

  •  
    Oppikirjan tulevaisuus veti todella paljon väkeä. Ensin rakentamaan salia uusiksi ja sen jälkeen keskustelemaan pöytäkunnittain erilaisista uusista oppikirjaratkaisuista. Tapahtuman järjestänyt sometu-verkosto julkaisee keskustelun satoa tilaisuuden jälkeen ja jatkaa aiheen kehittelyä/ideointia.
A Rongas

e-Oppi ITK:ssa | e-Oppi Oy - 0 views

  •  
    e-Opin mielestä seminaari oli onnistunut. Keskustelu oli laadukasta sekä kriittistä ja mikä parasta: Konferenssivieraiden näkemykset parhaasta mahdollisesta tulevaisuuden oppikirjasta vastasivat lähes täydellisesti e-Opin sähköisiä oppimateriaaleja.
A Rongas

edukustannus.fi - Uusi keskusteleva ja kuunteleva kustantamo - 1 views

  •  
    Edukustannus on vuonna 2011 perustettu suomalainen kustannusyhtiö. Kustannamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja. Tavoitteenamme on, että suomalaiset lapset ja nuoret onnistuvat materiaaliemme avulla saavuttamaan parempia oppimistuloksia uudessa ja haasteellisessa mediaympäristössä. Oppimateriaalimme syntyvät avoimessa vuorovaikutuksessa opettajien ja oppilaiden kanssa. Käymme aktiivista keskustelua kaikilla viestinnän keinoilla, ja olemme kiinnostuneita myös sinun näkemyksistäsi ja toiveistasi.
A Rongas

Oppikirja uusiksi (with images, tweets) · arongas · Storify - 0 views

  •  
    Pieni tarina tapahtumasta 11.4.13 ITK-konferenssissa.
A Rongas

Booksprint: Johdanto - 1 views

  •  
    Booksprint tarkoittaa nopeaa kirjoittamistapahtumaa, jonka tavoitteena on saada aikaan julkaistava kirja booksprintin loppuun mennessä. Booksprinteissä on aina useampia kirjoittajia. Tässä oppaassa booksprint on suomennettu kirjapyrähdykseksi.
A Rongas

Oppikirjamaraton · GitHub - 0 views

  •  
    Oppikirjamaraton syyskuussa 2012 - kirjoitimme lukion pitkän matematiikan ykköskurssin (MAA1) oppikirjan viikonlopussa
A Rongas

Avoinoppikirja.fi | Oppikirjoja avoimella lähdekoodilla! - 0 views

  •  
    Avoimet oppikirjailijat kannustavat kollegoitaan avaamaan pöytälaatikkonsa kaikkien iloksi. Avoimet oppimateriaalit ry auttaa mielellään kirjojen julkaisemisessa ja levittämisessä kaikkien hyötykäyttöön.
A Rongas

juhana.org » Blog Archive » Mikrokirja avoimessa tutkimuksessa - 0 views

  •  
    Mikrokirjan tarkoitus on olla yksittäistä blogipostia tai mikroartikkelia laajempi katsaus jonkin tietyn aihealueen tematiikkaan. Mikrokirja on kuitenkin enemmän työväline kuin loppuun hiottu julkaisu. Se on lähempänä working paperia kuin toimitettua kirjaa. Ajatuksena on avata tutkimusta julkaisun muodossa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa - tutkimuksen tekemisen keskellä tai heti sen jälkeen.
A Rongas

Mikrokirjat - Mikrokirjat - Metropolia Confluence - 0 views

  •  
    Metropolian kulttuurin ja luovan alan julkaisemat mikrokirjat ovat mikroartikkeleista koottuja kokonaisuuksia. Lyhyissä mikroartikkeleissa kirjoittavat kiteyttävät ajatuksensa meneillään olevasta kehitystyöstä tai aloittavat keskustelun uudesta aiheesta.
A Rongas

Etaopetus.fi - Flipped classroom, flipped teaching vai flipped learning? - 0 views

  •  
    Flipped classroom -ajattelumalli on yksi tämän hetken kuumimmista pedagogisista puheenaiheista. Flipped-malli on yksi sulautuvan oppimisen toteutustapa, joka on perinteisesti ymmärretty videoiden hyödyntämisenä teoriaopetuksen metodina. Oppijat tutustuvat teoriaan itsenäisesti etänä, jolloin lähiopetukseen jää enemmän aikaa keskustelulle ja ongelmanratkaisulle.
A Rongas

Oppimisteoria | e-Oppi Oy - 0 views

  •  
    Sulautuva oppiminen (engl. blended learning) on tieto- ja viestintätekniikan (TVT) opetuskäyttöä ohjaava opetuksen teoria. Sulauttamista voidaan tarkastella joko opetuksen tai oppimisen näkökulmasta ja sitä voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Se voi olla esim. erilaisten pedagogisten ratkaisujen sulauttamista, useiden TVT-pohjaisten opetusteknologioiden, eri oppimisteorioiden tai erilaisten ohjaamistyökalujen yhdistämistä.
A Rongas

Tabletkoulu.fi - Tabletkoulu.fi - 0 views

  •  
    Tabletkoulu tukee nykyaikaista tietokäsitystä, uutta pedagogista ajattelua sekä tablettiteknologian ja internetin tarjoamia mahdollisuuksia. Kursseilla hyödynnetään verkon avoimia resursseja videoluennoista sähköisiin oppimateriaaleihin, oppimispeleistä monipuolisiin, oppiainekohtaisiin sovelluksiin. Tabletkoulu on suunniteltu pedagogiikka edellä, ja lähtökohtana on tukea itseohjautuvaa ja yhteisöllistä oppimista.
1 - 20 of 21 Next ›
Showing 20 items per page