Group items tagged

Tällaiseen avoimen lähdekoodin ympäristöön saapui Richard Stallman, joka aloitti työn MIT:n tekoälylaboratoriossa vuonna 1971. Stallmanin ohjelmointiprojekteista kenties tunnetuin on Emacs-tekstieditori, jonka suosio on jatkunut 1970-luvulta näihin päiviin asti.

Monet ohjelmistojen valmistajat alkoivat 1980-luvun vaihteeseen mennessä suhtautua lähdekoodiin kuin yksityisomaisuuteen ja lopettivat sen toimittamisen ohjelmien mukana. Stallman tahtoi vuonna 1980 muokata uuden lasertulostimensa ohjelmistoa, mutta Xerox ei antanutkaan hänelle lähdekoodia. Tämän ja vastaavien kokemuksien vuoksi Stallmanista tuli avoimen lähdekoodin puolesta kampanjoiva aktivisti.

Raymond perusti Stallmanin Free Software Foundationin kanssa kilpailevan Open Source Initiativen. Molemmat suuntaukset ajavat avointa lähdekoodia, mutta Stallmanin vapaaohjelmistot ovat jossain määrin ideologisempi idea kuin Raymondin pragmaattisempi käsite avoimen lähdekoodin ohjelmistot. Raymondin pyrkimyksenä oli pudottaa suurin osa 1960-lukulaisuudesta pois, jotta liike-elämän olisi helpompi innostua avoimesta lähdekoodista.

Free Software Foundationin määritelmän mukaan vapaan ohjelmiston täytyy täyttää neljä ehtoa, alkaen ehdosta nolla, koska tietokoneet aloittavat laskemisen nollasta: Vapaus ajaa ohjelma, mistä tahansa syystä (vapaus 0). Vapaus tutkia ohjelmaa, ja muutella sitä tarpeidesi mukaan (vapaus 1). Lähdekoodin saatavuus on ennakkoehto tälle. Vapaus jakaa kopioita uudestaan, jotta voit auttaa naapuriasi (vapaus 2). Vapaus jakaa uudestaan kopioita ohjelman parannelluista versioista (vapaus 3). Tämä antaa koko yhteisölle hyödyn tehdyistä muutoksista. Pääsy lähdekoodin pariin on ennakkovaatimus tälle.

Vuonna 1991 suomalainen Helsingin yliopiston opiskelija Linus Torvalds julkaisi internetissä GPL-lisensoidun Linux-kernelin, josta tuli GNU-projektin ohjelmiin yhdistettynä toimiva kokonainen käyttöjärjestelmä, jota pitäisikin Stallmanin mukaan kutsua GNU/Linuxiksi eikä pelkästään Linuxiksi.

Keskeisistä avoimen lähdekoodin ideologeista tulee mainita vielä kolmas epädiplomaattinen herrasmies, Eric S. Raymond. Jos Stallman on lähinnä punavihreä aktivisti ja Torvalds pragmaattisesti suuntautunut henkilö, on Raymond yleisiltä poliittisilta mielipiteiltään ollut lähellä oikeistolibertarismia

Vuonna 1983 Stallman perusti GNU-projektin, jonka päämääränä oli luoda avoimeen lähdekoodiin perustuva käyttöjärjestelmä. Hän perusti myös Free Software Foundationin ajamaan vapaaohjelmien aatetta juridiselta ja poliittiselta kannalta.

Raymond on myös kirjoittanut erään merkittävimmistä avoimen lähdekoodin ideologiaa yleisesti käsittelevistä kirjoista, The Cathedral and The Bazaar. Katedraalimallissa lähdekoodi on saatavilla, mutta se tarjoillaan ylhäältäpäin ohjelmistojulkaisujen mukana. Basaarimallissa lähdekoodi on jatkuvasti tarjolla internetissä, ja sen muokkaamiseen on helppo osallistua.

Lähdekoodin eli tiedon ilmainen jakaminen tuo mieleen sosialismin, mutta ehkä on sopivampaa verrata sitä tieteen etiikkaan.

Tieteellinen kommunismi viittaa siihen perinteiseen käsitykseen, että tieteen tulosten täytyy olla avoimia ja koko tiedeyhteisön käytettävissä. Koska ohjelmistoja luotiin alun perin juuri julkisissa tutkimuslaitoksissa, on luonnollista, että tämä ajattelu periytyi tieteestä suoraan ohjelmistotuotantoon. Vasta myöhemmässä vaiheessa ohjelmat alettiin nähdä suljettuna ja yksityisomisteisena ilmiönä.

Rinnastukset poliittiseen sosialismiin ontuvat myös siinä mielessä, ettei yksikään avoimen lähdekoodin keskeinen puolestapuhuja ole varsinaisesti liiketoimintaa vastaan.

Osittain sekaannus johtuu siitä, että englanniksi sana »free» tarkoittaa sekä ilmaista että vapaata. Niinpä suomeksi avoin lähdekoodi on vapaata, muttei aina ilmaista. Englanniksi käsitettä joudutaan selittämään esimerkiksi sanomalla, että avoin lähdekoodi on »free as in freedom, not free as in free beer.»

Markkinataloutta avoin lähdekoodi ei siis vastusta. Jossain määrin sitä voidaan kuitenkin pitää anarkistisena. Peruslähtökohtana on se, että jos joku ei pidä tavasta, jolla jotain projektia hoidetaan, hänellä on mahdollisuus perustaa projektista oma versionsa, eli forkata siitä oma versionsa.

Anarkismista huolimatta avointa lähdekoodia luonnehtii myös meritokraattisuus. Tyypillisesti käytössä on valistuneen diktaattorin malli. Vaikka projekti pyörisi hyvinkin anarkistisesti, voi sen perustajalla, ahkerimmalla tai taitavimmalla jäsenellä olla lopullinen veto-oikeus päätöksiin.

Kuitenkin avointa lähdekoodia kehitetään paljon myös täysin hierarkkisesti organisoituneissa yrityksissä, joten anarkismiakaan ei voida pitää kattavana tunnuspiirteenä. Keskeisimmäksi tunnuspiirteeksi nousee juuri tieteen ihanteen kaltainen tiedon jakaminen.

Google on tukenut jatkuvasti avoimen lähdekoodin hankkeita, vaikka sen liiketoiminnan ytimessä olevat hakualgoritmit lienevät kaikista liikesalaisuuksista salaisimpia. Facebookin tapauksessa lähdekoodin avoimuus ei ehkä ole kovinkaan tärkeää, koska avoimen lähdekoodin projektit pystyvät helposti luomaan vastaavan palvelun, olennaisinta on hallitseva markkina-asema ja se mitä Facebook tekee käyttäjiensä luovuttamilla tiedoilla. Avoimen lähdekoodin näkökulmasta pahin vaihtoehto ei ole Microsoft, jonka hallinta keskittyy käyttöjärjestelmän tasolle. Sellainen on ennemmin vertikaalisesti koko tuotantoketjuaan kontrolloiva Apple.

The software was met with enormous interest

With free software, there is no strict boundary between users and developers. Many participants simply use the software, but some help to improve it, either occasionally or even regularly and intensely. The participants themselves decide whether and how to contribute. Participation is not obligatory, but quite easy if you want to get involved.

Another crucial factor is the community that coordinates the development of the operating system. The open, decentralized, and seemingly chaotic way of working together pioneered by Torvalds and his collaborators became known as the “bazaar” model of software development (Raymond 2001)

Linux and Wikipedia are important examples of two communities – the free software movement (also called open source movement) and the free culture movement

The GNU/Linux story reveals the essential characteristics of peer production. Peer production is based on commons: resources and goods that are jointly developed and maintained by a community and shared according to community-defined rules.

If I modify and distribute a GPL’ed software, I must publish my own version under the GPL. This principle is called “copyleft” since it turns copyright on its head. Instead of granting exclusive rights of control and exploitation to the authors, it ensures that all versions of the software will remain in the commons forever.

While production for the market aims to produce something that can be sold, the usual goal of peer production is to produce something useful.

The success of GNU/Linux is based on the fact that – like all free software – it is a commons that everybody can use, improve and share. The freedoms that make free software a commons were first defined by Richard Stallman in the 1980s. He designed the GNU General Public License (GPL) as an exemplary license to legally protect these freedoms.

In contrast to companies and entities in planned economies, peer projects don’t have command structures. That does not mean that they are unstructured; on the contrary, most projects have “maintainers” or “admins” who keep the project on course and decide which contributions to integrate and which to reject.

Digital, Internet-based peer production has produced astonishing amounts of software and contents – a digital plenty that benefits us all. In the physical world, a similar plenty for everyone must seem impossible if one equates plenty with lavishness and wastefulness. But plenty also has another meaning: “getting what I need, when I need it.

No production is possible without means of production. The RepRap 3D printer has received a lot of attention because it can “print” many of its own parts. Other free 3D printers are the Fab@Home and the MakerBot, around which a large community has formed. Thingiverse is a platform for sharing 3D designs for such printers. Projects such as FurnLab and CubeSpawn design CNC (computer-controlled) machines for processing wood and metals; their aim is to facilitate “personal fabrication.

You cannot create things from designs and blueprints alone – physical resources and means of production are needed as well. Technological advancements have made various production processes less expensive and more accessible.

It makes more sense for productive infrastructures to be community-based, i.e., jointly organized by the inhabitants of a village or neighborhood. There are already examples of this.

Community-organized production places are emerging as well.

Fab Labs are modern open workshops whose goal is to produce “almost anything.” That’s not yet realistic, but they can already produce furniture, clothing, computer equipment (including circuit boards), and other useful things.

Their goal is the creation of an entirely commons-based production infrastructure, a network of free and open facilities that utilize only free software and open hardware.

But can peer production really get that far in the physical world? Won’t it be stopped by the fact that natural resources and the Earth’s carrying capacity are limited?

Open hardware projects design physical products by freely sharing blueprints, design documents, and bills of materials.

Commons-based peer production brings such a needs-driven conception of plenty for everyone into reach.

Physical production is impossible without natural resources. Therefore, peer production won’t be able to realize its full potential unless access to resources is managed according to its principles. Digital peer production treats knowledge and software as a commons. Likewise, physical peer production needs to manage resources and means of production as commons, utilizing them in a fair and sustainable way and preserving or improving their current state.

The challenge is huge

For the future of commons-based peer production it will be very important to bring together the perspectives and experiences of commoners from all areas – whether “digital,” “ecological,” or “traditional.”