Skip to main content

Home/ Groups/ Terveys
Matti Narkia

Näin pidät luusi kasassa pidempään - Studio55.fi - 0 views

  •  
    "Älä unohda D-vitamiinia Kalsiumin merkitys luuston hyvinvoinnin kannalta on pureutunut ihmisten mieliin tukevasti, mutta D-vitamiinin tärkeys luustolle on jostain syystä jäänyt vähemmälle huomiolle. Se on luiden haurastumisen ehkäisyn kannalta kuitenkin yhtä ratkaisevan tärkeässä asemassa kuin kalsiumkin. Ihminen saa D-vitamiinia erityisesti auringonvalosta, joka tekee suomalaisista pohjoisen pallonpuoliskon valottomuuden "uhreja". - Suomalaiset eivät saa riittävästi auringonvaloa, minkä takia kärsimme D-vitamiinin puutteesta oikeastaan ympäri vuoden, Tuppurainen kertoo. D-vitamiinin saaminen tulisikin turvata toisin keinoin, esimerkiksi ruokavalion avulla: luustolle korvaamattoman arvokasta vitamiinia saa etenkin kalasta."
Matti Narkia

Viikon etelänmatkalta koko talven D-vitamiinit - Studio55.fi - 0 views

  •  
    Päivän ohjelman vieras, emeritusprofessori Pentti Tuohimaa on tukinut Tampereen yliopistossa D-vitamiinia. Merkittävää on ollut huomata, että kalsidioli, joka on yksi D-vitamiinin muoto, on hormonaalisesti aktiivinen. Se taas merkitsee sitä, että d-vitamiini vaikuttaa ihmisen terveyteen paljon laajemmin, kuin mitä on tähän asti luultu. - D-vitamiinin puutos saattaa lisätä riskiä kaikkiin vanhenemiseen liittyviin kroonisiin sairauksiin, Pentti Tuohimaa sanoi päivän ohjelmassa. Toisaalta myös liian suuret D-vitamiinipitoisuudet lisäävät sairastuvuutta. - D-vitamiinin vaikutus tautiriskeihin on U-kirjaimen muotoinen eli sekä hyvin matalilla että hyvin korkeilla D-vitamiinipitoisuuksilla sairastumisriski lisääntyy, Tuohimaa selitti. - Englantilaisen tutkimuksen mukaan lapsena koetut palamiset auringossa vähentävät riskiä sairastua eturauhassyöpään.
Matti Narkia

D-vitamiinilla lisää ikävuosia - 21.12 Hyvällä mielellä - Studio55 - 1 views

  •  
    "D-vitamiinilla lisää ikävuosia Studio55 saa tänään vieraakseen emeritusprofessori Pentti Tuohimaan, joka saapuu ohjelmaan puhumaan D-vitamiinista. Tuohimaa arvelee, että D-vitamiinin terveydelliset vaikutukset olisi syytä arvioida uudelleen. Siitä voi olla hyötyä jopa kausi-influenssan torjunnassa, mutta suurimmat kansainterveydelliset vaikutukset saataisiin kroonisten vanhuuteen liittyvien sairauksien ehkäisyssä. Nettisivuilla käsitellään laajemmin terveys-aihetta ja puhutaan muun muassa luustosta"
Matti Narkia

Neidonhiuspuu-uute ei estä dementiaa | Ohjelmaopas | yle.fi - 1 views

  •  
    "Neidonhiuspuu-uute ei estä dementiaa (29.12.2009 klo 23.00) Neidonhiuspuu-uute ei estä dementiaa Neidonhiuspuun uute ei estä dementiaa eikä hidasta sen etenemistä, osoittaa Yhdysvalloissa tehty kaksoissokkotutkimus. Yli 3000 ihmisellä tehty seurantatutkimus on laajin aiheesta tehty satunnaistettu kaksoissokkotutkimus ja tuloksiltaan yhdenmukainen aiempien, pienempään koehenkilöiden joukkoon perustuvien tutkimusten kanssa. Neidonhiuspuun eli Gingko biloba -puun uutetta mainostetaan dementiaa ja Alzheimerin tautia estävänä tuotteena myös Suomessa. Sen hyödystä ei ole kunnollista tieteellistä tutkimusta ja väitteet perustuvat lyhyisiin kokeisiin pienillä koehenkilöiden määrillä. Äskettäin ilmestynyt ns. Cochrane-tutkimus joka kokoaa kriittisesti aiempia tutkimuksia, päätyi arvioon että uutteesta ei ole hyötyä. Arvovaltaisessa JAMA-lehdessä julkaistu amerikkalaistutkimus aloitettiin vuonna 2000 ja siihen on osallistunut 3069 ihmistä, iältään 72-90-vuotiaita. Tutkimuksen alussa he asuivat itsenäisesti kotonaan ja olivat henkisesti hyväkuntoisia, älyllisiltä toiminnoiltaan normaaleja tai kärsivät korkeintaan lievästä älyllisten toimintojen heikkenemisestä."
Matti Narkia

Reumataudit ja ravinto - Suomen Reumaliitto ry - 1 views

  •  
    "Reumataudit ja ravinto Ravinnolla on todettu olevan vaikutusta etenkin kivun syntyyn ja kokemiseen. On myös mahdollista, että ravinnolla on vaikutusta reumatautien sairastumisriskiin ja kulkuun. Näitä asioita on vaikeata tutkia, ja tieteellinen osoitus ravitsemuksen yhteyksistä on puutteellista. Monet näihin asioihin liittyvät uskomukset ovat perusteettomia. Aineenvaihdunta ja reumasairaudet Aineenvaihdunnalliset tekijät voivat olla reumasairauksien taustalla. Vain kihdin osalta tämä kehityskulku tunnetaan varsin tarkasti. Myös käynnissä jo oleva reumasairaus vaikuttaa aineenvaihduntaan. Kulutus lisääntyy tulehduksen vuoksi Tulehdus kiihdyttää aineenvaihduntaa. Elimistön energian tarve lisääntyy, mutta sairaus silti usein heikentää ruokahalua. Erityisesti valkuaisaineiden kulutus kasvaa. Se voi olla osasyy lihasten kuihtumiseen, jota myös nivelten kipu ja huono toiminta lisää. Tulehdus lisää myös vitamiinien ja kivennäisaineiden tarvetta. Pitkälle edenneessä reumasairaudessa voi amyloidoosi estää ruoan imeytymistä suolistosta. Amyloidoosi on kuitenkin käynyt viime vuosina harvinaiseksi. Krooniseen tulehdukseen liittyy lisäksi muita aineenvaihdunnan muutoksia, jotka esimerkiksi johtavat luuston heikkenemiseen, osteoporoosiin. Sen ehkäisy on muistettava jo reumasairauden varhaisvaiheessa. Oikea ravitsemus on tärkeä osa osteoporoosin hoitoa. "
Matti Narkia

Artikkelit - Tietopulssi - Lääkäriasema Pulssin verkkolehti - 0 views

  •  
    "Artikkelit Täältä löydät kaikki tuoreimmat asiakaslehdessämme, Tietopulssissa julkaistut jutut. Artikkeleissa on tietoa eri sairauksista, niiden tutkimuksesta ja hoidoista. Jokaisen jutun lopussa on päivämäärä koska se on julkaistu. Voit etsiä hakusanalla tai valita vasemmalta luettelosta lääketieteen erikoisalan mukaan."
Matti Narkia

Tietopulssi - etusivu (Lääkäriasema Pulssin verkkolehti) - 0 views

  •  
    "Tervetuloa lukemaan Lääkäriasema Pulssin verkkolehteä. Siirry lehteen kuvaa klikkaamalla tai kirjoita aihe hakukenttään. Vanhemmat verkkolehdet löytyvät pdf-muodossa artikkelit-sivulta "arkistoidut numerot" -napin alta."
Matti Narkia

Statiinien käyttäjillä muita vähemmän eturauhassyöpää -  Uutisarkisto -  Medi... - 0 views

  •  
    "Statiinia kolesterolilääkkeenä käyttävillä miehillä todettiin merkittävästi muuta väestöä vähemmän eturauhassyöpää ilmenee LL Teemu Murtolan väitöstutkimuksesta. Yhteys todettiin kaikenasteisilla eturauhasen kasvaimilla, mutta kansallisella tasolla statiinien käyttäjillä oli vähemmän erityisesti syövän vaarallisinta muotoa, levinnyttä eturauhassyöpää. Myös eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoidossa käytetyn finasteridin käyttöön liittyi alentunut paikallisen eturauhassyövän ilmaantuvuus, mutta koko Suomen väestön tasolla tämä suojavaikutus oli peittynyt. Luultavimmin tämä johtui eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitoon liittyvästä tehostuneesta eturauhassyöpädiagnostiikasta. Lisäksi miehillä, jotka olivat käyttäneet finasteridia vähintään neljän vuoden ajan, todettiin enemmän aggressiivista eturauhassyöpää. Myös diabeteslääkkeitä käyttävillä miehillä todettiin muuta väestöä vähemmän eturauhassyöpää käytetystä lääketyypistä riippumatta. Syövän ilmaantuvuus oli sitä matalampi mitä pidempään diabeteslääkkeitä oli käytetty. Vaikutus johtuu luultavimmin diabeetikkomiesten alentuneesta miessukuhormonien tasosta. Väitöstyössä todettiin, että oireettoman eturauhassyövän seulonnassa käytetty PSA-testaus on todennäköisesti merkittävästi muita tavallisempaa niiden miesten keskuudessa, jotka käyttävät lääkkeitä säännöllisesti
Matti Narkia

D-vitamiini on tärkeä luuston hyvinvoinnille - Lääkäriasema Pulssi - 0 views

  •  
    "Vitamiinilisissä kannattaa suosia D3-vitamiinia On ilmeistä, että suomalaiset eivät saa ruoasta ja auringonvalosta riittävästi D-vitamiinia, niinpä onkin turvauduttava D-vitamiinilisiin. Kannattaa huomioida, että D-vitamiineissa on eroja. D2-valmisteet ovat tehottomampia kuin D3-valmisteet. D-vitamiinitason nostaminen kannattaa. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että jo pelkällä D-vitamiinilla pystytään vähentämään murtumia, kun potilaan D-vitamiinitaso saadaan yli 75 nmol/l. Tärkeä syy D-vitamiinin käyttöön on myös se, että D-vitamiinilla voidaan vähentää kaatumisia. D-vitamiinin on todettu parantavan ikäihmisillä lihasvoimaa ja tasapainoa ja sitä kautta vaikuttavan kaatumisriskiä pienentävästi. Erityishuomiota vaativat myös potilaat, joilta on poistettu mahalaukku tai joilla on imeytymishäiriöitä aiheuttava suolistosairaus. Heillä, kuten myös kirroosi- ja keliakiapotilailla, vaste ravinnosta saatuun D-vitamiiniin on muita huonompi. D-vitamiinilisän annosta voidaan joutua heidän kohdallaan nostamaan huomattavasti."
Matti Narkia

D-vitamiinista on moneksi - Lääkäriasema Pulssi - 0 views

  •  
    "Saantisuositukset liian alhaisia D-vitamiinin mittayksikkönä käytetään mikrogrammaa (µg) ja kansainvälistä yksikköä (KY tai eng. IU). Tämänhetkinen suositus 3-60-vuotiaille on 7,5 mikrogrammaa (300 KY) vuorokaudessa. Aivan pienille lapsille, raskaana oleville ja yli 60-vuotiaille yleiset suositukset ovat hieman korkeammat (10µg eli 400 KY). Uusimpien tutkimusten valossa ne ovat kuitenkin aivan liian alhaiset. Nykyisin tutkijat pitävät täysin turvallisena jopa 50 mikrogramman päiväannosta. Arvioiden mukaan jopa puolet suomalaisista saa D-vitamiinia liian vähän. Matalimmillaan vitamiinitasot ovat tammi-maaliskuussa. Asiantuntijan mukaan D-vitamiinin puutteesta kärsivät erityisesti nuoret tytöt, armeijaikäiset miehet ja vaihdevuosi-ikäiset naiset. Ongelma on yleinen myös vanhuksilla, sillä D-vitamiinitasolla on taipumus laskea ikäännyttäessä. - D-vitamiinin puutos altistaa iäkkäämmät ihmiset muun muassa kaatumisille ja lonkkamurtumille. Alokkailla sen vajaus saattaa ilmetä marssimurtumina, ja kasvuikäisillä tytöillä puute vaikuttaa epäedullisesti luun vahvistumiseen. Raskauden aikainen D-vitamiinin puute on haitallista lapsen luuston kehitykselle, minkä lisäksi se lisää raskausmyrkytyksen riskiä, Lehtonen-Veromaa luettelee."
Matti Narkia

Rasvahapot - Tohtori.fi - 0 views

  •  
    "Rasvahapot-klinikka Rasvahapot-klinikka on kattava tietopaketti rasvahapoista, niiden lähteistä ja vaikutuksista hyvinvointiimme."
Matti Narkia

Omega-3-rasvahapot - Tohtori.fi - 0 views

  •  
    "O­me­ga-3-ras­va­ha­pot o­vat mo­ni­tyy­dyt­ty­mät­tö­mi­ä ras­va­hap­po­ja, joi­ta tuot­ta­vat vain tie­tyt me­rip­lank­to­nit, joi­ta ka­lat syö­vät se­kä jot­kin kas­vit (e­sim. pel­la­van- ja ryp­sin­sie­me­net). O­me­ga-3-ras­va­hap­poi­hin kuu­lu­vat: Do­ko­sa­hek­sa­ee­ni­hap­po, DHA (­do­co­sa­he­xa­e­noic a­cid), C22:6n-3 Ei­ko­sa­pen­ta­ee­ni­hap­po, E­PA (ei­co­sa­pen­ta­e­noic a­cid), C20:5n-3 Al­fa­li­no­lee­ni­hap­po,..."
Matti Narkia

Kivennäis- ja hivenaineet - Tohtori.fi - 0 views

  •  
    "Kivennäis- ja hivenaineet Kivennäisaineet ovat luonnossa esiintyviä mineraaleja ja muita epäorgaanisia alkuaineita, jotka ovat välttämättömiä kaikkien eliöiden normaalille toiminnalle. Hivenaineiksi, mikroravinteiksi tai mikrokivennäisaineiksi sanotaan kivennäisaineita, joita ihmisen elimistössä on hyvin vähän ja joiden päivittäinen tarve on pieni, mikrogrammoista kymmeniin milligrammoihin. Hivenaineita ovat mm. fluori, jodi, koboltti, kromi, kupari, mangaani, molybdeeni, pii, rauta, seleeni, sinkki ja tina. Makrokivennäisaineiksi sanotaan kivennäisaineita, joiden päivittäinen tarve ihmisellä on yli 100 mg. Näitä ovat mm. fosfori, kalium, kalsium, magnesium ja natrium. Muita ihmiselle tarpeellisia aineita ovat mm. arseeni, barium, bromi, kadmium, kloori (kloridi), nikkeli, rikki, strontium ja vanadiini."
Matti Narkia

Ravinto - Tohtori.fi - 0 views

  •  
    "Ravintoklinikka Testaa tunnetko omat syömistapasi. Ravintoklinikka tarjoaa vinkit kohti terveempää elämää!"
‹ Previous 21 - 40 of 334 Next › Last »
Showing 20 items per page