Opettajien teknologiasuhteen luonne ja muodostuminen - 0 views
-
Tarmo Toikkanen on 19 Nov 08Väitöskirja: Tutkimus osoitti, että opettajien teknologiasuhde piirtyi moninaisena ja tilannesidonnaisena. Teknologia sai erilaisia merkityksiä kontekstista riippuen: opettajien teknologiakuvaukset ja metaforat ilmensivät yhtäältä teknologian hyötyjä ja mahdollisuuksia, toisaalta sen aiheuttamia ongelmia ja uhkia. Teknologian kaksijakoisuus ilmentyi myös siten, että teknologia näyttäytyi opettajille yhtäaikaisesti sekä deterministisenä ja vääjäämättömänä voimana että hallittavana ja tarkoituksenmukaisena välineenä. Opettajat eivät määritelleet teknologialle vakaata ominaisuutta, vaan he tulkitsivat teknologiaa vaihtelevien käyttötilanteiden mukaan. Tällä tavoin opettajat sijoittivat tai ankkuroivat teknologian osaksi jokapäiväisiä käytäntöjä ja käyttötilanteita.