AVERKOssa voit opiskella avoimia ammattikorkeakouluopintoja internetin välityksellä taustakoulutuksesta huolimatta. AVERKOn opintokierrokset käynnistyvät neljä kertaa vuodessa.
Markkinointi-instituutti on aikuiskoulutuksen asiantuntija ja asiakkaidensa kumppani osaamisen kehittämisessä. Koulutuspalvelumme kattavat lähes kaikki liiketoiminnan eri tehtäväalueet ja henkilöstöryhmät. Suunnittelemme ja toteutamme koulutusta myös yrit
TIEKE, Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry, palvelee suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittämisessä.
Se on riippumaton verkostojen rakentaja, jonka jäsenet ja yhteistyökumppanit edustavat laajaa kirjoa eri toimijoita.
Mediakeskus Lume on Taideteollisen korkeakoulun yhteydessä toimiva audiovisuaalisen alan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Lumeen fokuksessa ovat mm. interaktiivinen mediakultuuri ja
elokuva. Lumeen studiot ovat tekniikaltaan maan parhaimmistoa.
Yliopistojen Aikuiskoulutusverkosto on kaikkien Suomen yliopistojen aikuiskoulutusyksiköiden yhteistyöorganisaatio. Se on jäsenilleen foorumi, jolla voidaan yhteistyössä kehittää yliopistollisen aikuiskoulutuksen toimintastrategioita ennakoiden ja tunnist
Joustavan opiskelun Joopas-palvelusta löydät tietoa erilaisista mahdollisuuksista liittää tutkintoosi opintoja muista yliopistoista. Palvelu tarjoaa tietoa joustavan opiskelun mahdollisuuksista, opintotarjonnasta sekä ohjeet opintoihin hakeutumiseen. Palv
Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMOn palvelu henkilöille, jotka haluavat hankkia kansainvälistä kokemusta esim. opiskelemalla tai työskentelemällä ulkomailla.
Sivulla tietoa myös infotilaisuuksista ja lokakuisesta hausta kansainväliseen harjoitt
Educode on henkilöstön ja organisaatioiden kehittämiseen erikoistunut asiantuntijayritys, joka tuottaa osaamisen ja oppimisen edistämiseen tähtääviä koulutus-, konsultointi- ja kehittämispalveluja sekä niihin liittyviä tuki- ja lisäpalveluja.
Tampere Business Campus TBC ry on Pirkanmaalla toimivien yritysten osaamisen kehittämisen verkosto. Näiltä sivuita löydät tietoa TBC:n toiminnasta sekä vinkkejä ja linkkejä oman organisaation osaamisen kehittämiseen.
LUNA is a three-year project focused on the problem of real-time understanding of spontaneous speech in the context of advanced telecom services.
The main objective of LUNA is the creation of a robust natural spoken language understanding toolkit for mult
12 partner project, that aims to an international specialization in social work,including development and testing of a course in community work/community development. Other objectives are a virtual campus - multifunctional learning community and increased
EU:n rakennerahasto-ohjelmien seurantarekisteri ohjelmakaudelle 2000 - 2006. FIMOS2000 -seurantarekisterin avulla seurataan EU:n rahoittamien rakennerahasto-ohjelmien toteutumista Suomessa. Rekisterin julkinen osa on vapaasti kaikkien käytössä. Rekisterin
Elokuvien ja televisio- ja radio-ohjelmien säilyttämistä sekä niihin liittyvää tutkimusta varten on opetusministeriön alainen Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.