"Lakritsijuuressa olevan glykyrritsiinin on todettu altistavan muun muassa lapsen muistissa, oppimisessa, käyttäytymisessä, stressinsäätelyssä ja aivojen toiminnassa tapahtuviin muutoksiin sekä edistävän murrosiän alkamista."
Brittitutkimus sopisi vaikka koetehtäväksi: miten pukeutuminen on yhteydessä mielialaan. Uutisen kuvaaman menetelmän ja erityisesti johtopäätösten arviointi voisi olla hyvä tehtävä. Miten jatkaisit tutkimusta? Mitä kysyisit tutkijoilta?
Suhteellisen maltillinen videoesitys liberaalien ja konservatiivien aivojen eroista. Suurin ero oli mantelitumakkeen ja toisaalta anteriorisen pihtipoimun osan (anterior cingulate gyrus) koossa. Myös toiminnallisia eroja mantelitumakkeen reaktioherkkyydessä löydettiin sosiaaliseen havaitsemiseen liittyvässä fMRI-tutkimuksessa.
Nainen jonka primaari näköaivokuori on vioittunut alkaa nähdä liikettä. Kolmen minuutin videi havainnollistaa hyvin myös näköaistimuksen liikettä näköhermoja pitkin. Kaunis kokonaisuus.
jaettu tarkkavaisuus, valikoiva tarkkaavaisuus, filmillä tyttö tekstaa ajaessaan autoa ja seuraukset ovat kamalat (ei tätä ehkä uskalla koskaan näyttää, mutta pakko oli saada talteen) 4min 15s